Puunpoltto kasvoi alkuvuonna

Energian kokonaiskulutus Suomessa nousi tammi-kesäkuussa 695 petajouleen, mikä on neljä prosenttia enemmän kuin edellisvuonna vastaavalla jaksolla.

Energian kokonaiskulutus Suomessa nousi tammi-kesäkuussa 695 petajouleen. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan se on neljä prosenttia enemmän kuin edellisvuonna vastaavalla jaksolla. Sähkön kulutus nousi kolme prosenttia 44 terawattituntiin.

Polttoaineista eniten kasvoi puupolttoaineiden kulutus, viisi prosenttia. Öljyn ja hiilen käyttö kohosi neljä prosenttia ja turpeen kolme. Maakaasun kulutus sen sijaan laski viisi prosenttia. Tuulivoimatuotannon voimakas nousu taittui, mutta kasvua kertyi silti 10 prosenttia.

Merkittävin energialähde on puupolttoaineet, joiden osuus kokonaiskulutuksesta oli 27 prosenttia. Toiseksi tärkein on öljy, 22 prosenttia, ja kolmanneksi ydinvoima, 17 prosenttia. Turpeen osuus jää viiteen prosenttiin ja tuulivoiman yhteen.

METSÄLEHTI