Puupolttoaineiden osuus energiasta uuteen ennätykseen

Uusiutuvilla energialähteiden käyttö jatkoi kasvuaan viime vuonna.

Puupolttoaineiden kulutus kasvoi viime vuonna kolme prosenttia vuodesta 2017, kertoo Tilastokeskus. Ne pysyivät Suomen suurimpana energialähteenä 27 prosentin osuudella Suomen energian kokonaiskulutuksesta.

Puupolttoaineiden käyttö ei ole tilastohistorian aikana ennen ollut yhtä korkealla tasolla.

Eniten kasvoi lisääntyneen selluntuotannon myötä metsäteollisuuden mustalipeän käyttö, kahdeksan prosenttia.

Uusiutuvilla energialähteillä katettiin lähes 37 prosenttia energian kokonaiskulutuksesta. Vielä vuonna 1990 uusiutuvan energian osuus oli vain 18 prosenttia. Siitä lähtien se on kasvanut tasaisesti, ja kasvu on 2010-luvulla nopeutunut.

Fossiilisten polttoaineiden ja turpeen osuus energian kokonaiskulutuksesta säilyi edellisen vuoden tasolla, yhteensä 40 prosentissa, vaikka niiden kulutus kasvoi yhteensä kolme prosenttia. Eniten kasvoi maakaasun ja turpeen käyttö, molemmat 15 prosenttia.

Energian kokonaiskulutus Suomessa oli viime vuonna 1,38 miljoonaa terajoulea vuonna 2018, missä oli kahden prosentin kasvu edellisvuodesta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa