Raakapuun käyttö ennätyslukemissa vuonna 2021

Raakapuusta 85 prosenttia käytettiin metsäteollisuustuotteiden valmistukseen.

Suomessa käytettiin vuonna 2021 yhteensä 85,1 miljoonaa kiintokuutiometriä raakapuuta, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) ennakkotiedoista. Se on enemmän kuin koskaan tilastointihistorian aikana ja yhdeksän prosenttia enemmän kuin vuonna 2020.

”Metsäteollisuustuotteiden kasvanut kysyntä ja erityisesti metsäenergian käytön lisääntyminen nostivat raakapuun eli jalostamattoman runkopuun kokonaiskäytön tilastohistorian suurimpaan lukemaan”, sanoo Luken yliaktuaari Tuomas Niinistö.

Raakapuusta 85 prosenttia eli 72,2 miljoonaa kuutiometriä käytettiin metsäteollisuustuotteitten valmistukseen, loput poltettiin energiaksi lämpö- ja voimalaitoksissa sekä pientaloissa.

Raakapuun ohella erilaista sivutuote- ja tähdepuuta hyödynnettiin yhteensä 27,5 miljoonaa kuutiometriä. Siitä vajaat 36 prosenttia eli 9,8 miljoonaa kuutiometriä käytettiin pääosin sellun valmistukseen ja vajaat 65 prosenttia eli 17,7 miljoonaa kuutiometriä energiantuotantoon.

”Sivutuotteina puuta käytetään toiseen kertaan, joten kyseessä ei ole enää raakapuu. Esimerkiksi sahoilta selluteollisuuteen tuleva hake on tällaista, eikä sen määrää siksi enää uudestaan sisällytetä raakapuun käyttölukuihin”, Niinistö kertoo.

Metsäteollisuuden käyttämästä raakapuusta noin 86 prosenttia oli kotimaista ja noin 14 prosenttia tuontipuuta. Kotimaisen raakapuun käyttö kasvoi edellisvuodesta yhdeksän, tuontiraakapuun käyttö yhden prosentin.

Lähes puolet metsäteollisuuden käyttämästä raakapuusta keitettiin aiempien vuosien tapaan selluksi.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa