Rahoitusta biotuotetehtaalle ei löytynyt, Nordfuel lopettaa toimintansa

Tässä tilanteessa hanketta ei voida jatkaa, toimitusjohtaja Matti Asikainen toteaa.

Nordfuel lopettaa toimintansa. Yhtiö on valmistellut biotuotetehtaan perustamista Haapavedelle Kanteleen Voiman entisen turvevoimalaitoksen alueelle.

Hankkeen seuraava vaihe olisi ollut laitoksen yksityiskohtainen suunnittelu. Sille on haettu rahoitusta, mutta vihreän siirtymän suurhankkeille on ollut nyt vaikea löytää rahoittajia, yhtiöstä kerrotaan.

Yhtiön omistajat ovat päättäneet, etteivät he rahoita suunnittelua. Niinpä yhtiön toiminta lopetetaan kesän 2026 aikana.

”Nordfuel Oy on kehittänyt biotuotetehdashanketta positiivisella ja toiveikkaalla otteella, mutta tässä tilanteessa hanketta ei voida jatkaa. Päätös on meille raskas, ja erityisen valitettava sitoutuneen ja asiantuntevan henkilöstömme kannalta”, toteaa toimitusjohtaja Matti Asikainen tiedotteessa.

NordFuel Oy on Kanteleen Voima Oy:n tytäryhtiö. Kanteleen Voiman omistajia ovat Oy Katternö Kraft Ab, Suomen Voima Oy, Valkeakosken Energia Oy ja Ålands Elandelslag.

Lisää aiheesta: Haapaveden biotuotehdashanke nytkähti eteenpäin, perussuunnittelu käynnissä

Lisää aiheesta: Biojalostamohankkeeseen haetaan kumppania ja ostajaa ligniinille

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa