Ruotsalainen suursahuri myyntiin kanadalaisyhtiölle

Kanadalaisen Canforin kerrotaan tähyilleen laajentumismahdollisuuksia Euroopasta jo pitkään.

Kanadalainen metsäjätti Canfor on ostanut 70 prosenttia Ruotsin suurimman yksityisen sahayrityksen Vida Ab:nosakkeista. Kauppa on määrä saada päätökseen ensi vuoden alkupuoliskolla.

Vähemmistö Vidan osakkeista jää yhtiön nykyisille omistajille, joista konsernijohtaja Santhe Dahl ja konsernin varajohtaja Måns Johansson ovat suurimmat. Heille on kaupassa taattu myös paikka Vidan hallituksessa omistajavaihdoksen jälkeenkin. Ruotsissa sahausta jatketaan Vidan nimellä.

Vida on Etelä-Ruotsissa toimiva sahayritys, joka tuottaa vuosittain noin 1,7 miljoonaa kuutiometriä sahatavaraa kahdeksalla sahallaan. Lisäksi Vida Energy tuottaa energiaa. Vidalla on myös oma puunhankintaorganisaatio, Vida Skog. Yrityksen pääpaikka on Alvestassa.

Ostaja Canfor on Toronton pörssissä noteerattava suuryritys, joka tuotti ennen Vida-kauppaa noin kymmenen miljoonaa kuutiota sahatavaraa. Lisäksi yrityksellä on sellutehtaita. Canforin liikevaihto oli viime vuonna noin 3,3 miljardia euroa. Yhtiön pääkonttori on Kanadan länsirannikolla Vancouverissa.

Yrityksen kerrotaan jo pitkään tähyilleen laajenemismahdollisuuksia Euroopan suuntaan. Ruotsin Vida oli sen ensimmäinen suupala vanhalla mantereella.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Ruotsissa ilmestyvä sanomalehti ATL.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat