Sahatavara piristi syyskuun vientiä

Metsäteollisuuden vienti nousi syyskuussa 950 miljoonaan euroon, Luonnonvarakeskus kertoo.

Metsäteollisuuden vienti nousi syyskuussa 950 miljoonaan euroon Luonnonvarakeskuksen ennakkotietojen mukaan. Kasvua edelliskuukauteen verrattuna tuli vajaat neljä prosenttia.

Sahatavaran menekki koheni. Syyskuussa sahatavaraa vietiin 674 000 kuutiota, 133 miljoonan euron edestä. Arvo kasvoi edelliskuulta 35 miljoonaa euroa – sekä kuusi- että mäntysahatavaran ja vanerin vienti kasvoi selvästi. Koko puutuoteteollisuuden viennin arvo nousi syyskuussa 220 miljoonaan euroon.

Sen sijaan massa- ja paperiteollisuus sakkasi. Viennin arvo laski 727 miljoonaan euroon, pudotusta kertyi 26 miljoonaa euroa.

Tammi-syyskuussa koko metsäteollisuuden viennin reaaliarvo nousi 8,5 miljardiin euroon, mikä on reaalisesti 6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

METSÄLEHTI