Sahurit: Markkinatilanne haastava, myönteisiäkin merkkejä näkyvillä

Sahatavaran globaali kysyntä on vakaalla pohjalla.

Parin viime vuoden aikana koettu vilkas kasvu sahatavaran tuotannossa ja kulutuksessa on hidastunut tänä vuonna merkittävästi, kansainvälisessä havusahatavarakonferenssissa todettiin viime viikon lopulla. Markkinatilanne on ollut viime kuukausina huomattavasti aiempaa haastavampi tilausten huvetessa, varastojen kasvaessa ja sahatavaran hintojen laskiessa, arvioi Sampsa Auvinen, Eurooppalaisen Sahateollisuuden etujärjestö EOS:n presidentti.

Markkinahäiriö selittyy tuhohyönteisten vaurioittamien tukkien runsaalla tarjonnalla. Auvisen mukaan tuhot vaikuttavat koko eurooppalaiseen sahateollisuuteen, vaikutukset kestävät vuosia.

Myönteisiäkin merkkejä on näkyvillä: rakentaminen näyttää menestyvän muita talouden sektoreita paremmin ja sahatavaran globaali kysyntä on vakaalla pohjalla.

Euroopan ulkopuolella Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maat ovat aiempaa vakaampia. Kiinassa sahatavaran kulutus kasvaa, Japani pysyy luotettavana markkinana ja muista Aasian maista on tulossa lupaavia markkinoita eurooppalaisille sahoille. Myös vienti Yhdysvaltoihin on lisääntynyt.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa