Uutinen Veljekset Vaaran myötätuuli jatkui Neljä kasvun vuotta ja perhesahan liikevaihto ylitti 20 miljoonan euron rajan.
Uutinen Karsittu ranka arvokkain energiapuulaji – ostomäärät laskivat alkuvuonna Puolet tammi-maaliskuun energiapuuostoista oli latvusmassaa.
Uutinen Stora Enson mekaaninen puunjalostus teki liiketulosta Liiketuloksen tappioputki poikki, nettotulos lentää korkealla sisäisten osinkojen vuoksi.
Uutinen Ilmastonmuutos vaikuttaa juuristosienten toimintaan – biomassa uhkaa vähentyä Nature-lehdessä on julkaistu laaja yhteistutkimus puiden, bakteerien ja sienten symbioosista.
Uutinen Honkarakenne investoi – Karstulan tehtaan tuotantolinja uudistetaan Uusi linja on tuotantokäytössä kesällä 2020.
Uutinen Venäjällä on puusta ylitarjontaa – taustalla hyvät korjuuolosuhteet ja vientirajoitukset Puuta korjattiin Venäjällä viime vuonna 239 miljoonaa kuutiota, Venäjän metsätietopalvelu kertoo.
Uutinen Koskisen-konserni jatkoi myötätuulessa Mekaanisen jalostuksen moniottelija porskuttaa tasaisesti.
Uutinen Taas on kantokäsittelyn aika – työn laadun seurantaan uusi keinoja Luken ja Metsäkeskuksen kehittämät uudet menetelmät perustuvat mobiililaitteisiin ja sähköiseen tiedonsiirtoon.
Uutinen Kaicellin ympäristöluvan haku etenee – lupahakemus kuulutettu Yhtiö toivoo saavansa luvan vielä tämän vuoden aikana.
Uutinen MTK: Laskevat tukin hinnat kielivät ylitarjonnasta puumarkkinoilla Kuitupuussa hintojen lasku näyttää sen sijaan pysähtyneen.