SKAL: Hallituksen liikenteen tukipaketti on riittämätön

Järjestö patistaa hallitusta jatkamaan toimia, jolla dieselin hinta saataisiin kilpailijamaiden tasolle.

Kuljetusyritysten etujärjestö SKAL kiittelee hallitusta 60 miljoonan euron polttoainetukipaketista, mutta toteaa sen kuitenkin riittämättömäksi.

”Nyt tehty ratkaisu on välttävä. Odotamme, että polttoainetuen valmistelu tehdään erittäin nopeasti. Monet muut EU-maat ovat tehneet aikaisemmin ja nopeammin vaikuttavia ratkaisuja”, toteaa SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala tiedotteessa.

Järjestö patistaa hallitusta jatkamaan toimia, joilla dieselin hinta saataisiin kilpailijamaiden tasolle. Suomessa diesel on ollut kesän jälkeen useana viikkona EU-maiden kalleinta. Esimerkiksi viime viikolla arvonlisäverollinen litrahinta ylitti EU-maiden keskiarvon 45 sentillä. Kilpailijamaissa Virossa ja Ruotsissa dieselin hinta on yli 40 senttiä alhaisempi kuin Suomessa.

Ammattidiesel ei ole nopea ratkaisu

Myös ammattidiesel pitäisi saada nopeasti käyttöön, vaikka se ei nykyiseen kriisiin ratkaisu olekaan.

”Valitettavasti ammattidiesel on sekoittunut julkisessa keskustelussa ratkaisukeinoksi vallitseviin korkeisiin dieselhintoihin. Se ei ole nopea ratkaisu, vaan pitkäaikainen järjestelmä parantamaan Suomen logistista kilpailukykyä”, Kujala sanoo.

SKALin mukaan on mahdollista, että dieselin hinta nousee tulevalla talvikaudella vielä merkittävästi. Tätä varten hallituksella pitää olla nykyistä nopeampi toimintakyky.

Lisäksi pitäisi pohtia jakeluvelvoitetta.

”Nyt sovittujen joustojen vaikutukset jakeluvelvoitteeseen ovat pieniä. Meidän tulisi edelleen harkita jakeluvelvoitteen alentamista. Alentamisella voitaisiin torjua edes osa korkean energian hinnan negatiivisista vaikutuksista”, Kujala korostaa.

Lue myös

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa