Stora Enso aloitti kartonkituotannon Beihaissa

Yhtiön uusi tehdas on avainasemassa Aasian markkinoiden kysyntään vastattaessa. Täyteen tuotantovauhtiin tehdas päässee kahdessa vuodessa.

Stora Enson käynnisti uuden kartonkitehtaansa Kiinan Beihaissa toukokuussa ja tänään tehdas vihittiin käyttöön. Tehtaan kokonaishinta nousi noin 800 miljoonaan euroon, kyseessä onkin suurin pohjoismainen suora investointi Kiinaan.

Kuluttajapakkauskartonkia valmistavan tehtaan vuosikapasiteetti on 450 000 tonnia. Täyteen tuotantovauhtiin tehdas päässee kahdessa vuodessa.

”Kiinan markkinoilla on valtavasti potentiaalia. Kuluttajapakkauskartonkitehtaamme käynnistyminen on avainasemassa, jotta voimme vastata kuitupohjaisen pakkausmateriaalin kysyntään Kiinassa ja Aasian ja Tyynenmeren alueella”, yhtiön toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström arvioi.

Yksi tehtaan keskeisistä lopputuotteista on nestepakkauskartonki, jonka osalta Kiinan markkinat ovat tällä hetkellä 80-prosenttisesti tuonnin varassa.

Tehdas sijaitsee Guanxissa, noin 65 kilometrin päässä Beihaista. Guangxista löytyvät myös Stora Enson puuviljelmät, joita varten on vuokrattu maata 85 000 hehtaaria.

METSÄLEHTI