Stora Enso kokeilee monimuotoisuuslisää, ylimääräisten säästöpuiden jättämisestä lisähintaa

Lisää maksetaan pääpuutavaralajeille 0,5 euroa kuutiolta.

Monimuotoisuuslisän avulla Stora Enso kannustaa metsänomistajia jättämään metsiin aiempaa enemmän säästöpuita. (Kuva: Stora Enso)
Monimuotoisuuslisän avulla Stora Enso kannustaa metsänomistajia jättämään metsiin aiempaa enemmän säästöpuita. (Kuva: Stora Enso)

Stora Enso kokeilee puunhankinnassa uutta palvelua, jossa metsänomistajalle maksetaan monimuotoisuuslisää päätehakkuilla. Lisää maksetaan, jos metsänomistaja jättää hakkuualueelle enemmän säästöpuita ja tekopökkelöitä kuin PEFC-sertifioinnissa edellytetään.

Monimuotoisuuslisän saamiseksi eläviä säästöpuita on jätettävä vähintään 20 kappaletta hehtaarille ja tekopökkelöitä tehtävä vähintään 10 kappaletta hehtaarille. Määrät ovat kaksinkertaiset verrattuna tämänhetkisen PEFC-sertifioinnin vaatimuksiin. Lisäksi kaikki leimikolla oleva lahopuu jätetään korjaamatta.

Lisää maksetaan pääpuutavaralajeille 0,5 euroa kuutiolta. Esimerkiksi 500 kuution kokoisessa puukaupassa se tarkoittaisi metsänomistajalle 250 euroa lisää tuloa.

Monimuotoisuuslisää testataan ensin Varkauden alueella kevään ja kesän aikana. Päätös palvelun laajentamisesta koko Suomen puunhankintaan tehdään myöhemmin tämän vuoden aikana.

”Uuden palvelun avulla kannustamme metsänomistajia jättämään metsiin enemmän säästöpuita ja tekopökkelöitä. Ne lisäävät peitteisyyttä ja lahopuustoisuutta, joka on tärkeää monelle kasvi- ja eläinlajille. Haluamme myös tulla vastaan kustannuksissa, joita metsänomistajille aiheutuu metsien monimuotoisuuden säilyttämisestä ja lisäämisestä”, sanoo ympäristöpäällikkö Niina Partanen Stora Enson Suomen puunhankinnasta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa