Stora Enso myy Hylten paperitehtaan Ruotsissa, pitää Anjalan

Yhtiön mukaan Anjalan tehtaan pitäminen oli sen myyntiä kannattavampaa.

Stora Enso myy Hylten paperitehtaan Ruotsissa Sweden Timberille. Kaupan arvo on noin 18 miljoonaa euroa, ja sen odotetaan toteutuvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Stora Enso on myös päättänyt lopettaa Anjalan tehtaan myyntiprosessin. Paperituotanto jatkuu tehtaalla, mutta osana yhtiön pakkausmateriaalidivisioonaa.

Päätökset ovat osa Stora Enson suunnitelmaa luopua paperiliiketoiminnasta. Yhtiön paperidivisioona lopetettiin vuodenvaihteessa.

”Olen iloinen siitä, että Sweden Timber jatkaa Hylten paperitehtaan asiakkaiden palvelemista tavoitteenaan kehittää toimintaa edelleen. Tutkittuamme eri vaihtoehtoja olemme todenneet, että Anjalan tehtaan pitäminen yhtiöllämme on sen myyntiä kannattavampaa,” sanoo Stora Enson talousjohtaja Seppo Parvi.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa