Stora Enso myy Puumerkin

Yhtiön mukaan puurakentamisen tuotteiden tukkukauppa ei kuulunut sen ydinliiketoimintaan.

Stora Enso on myynyt puurakentamistuotteiden tukkukauppaa harjoittavan Puumerkin kansainväliselle sijoitusyhtiö Mimirille. Välittömästi voimaan astuneeseen kauppaan kuului sekä Puumerkki Oy:n että virolaisen Puumerkki AS:n osakkeet.

Stora Enson mukaan Puumerkin tukkukauppatoiminta ei kuulunut yhtiön ydinliiketoimintaan, ja uudella omistajalla katsottiin olevan paremmat mahdollisuudet Puumerkin toiminnan kehittämiseen. Mimir on keskittynyt hankkimaan suuryhtiöiden ydinliiketoimintaan kuulumattomia yksikköjä, joissa tarvitaan operatiiviseen toimintaan osallistuvaa omistajuutta.

Kauppahintaa ei paljastettu, mutta Stora Enso kertoi kirjaavansa kaupasta kahdeksan miljoonan euron myyntitappion. Puumerkin liikevaihto oli viime vuonna 160 miljoonaa euroa, yritys työllistää 170 henkilöä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa