Stora Enso: Puukauppaa tehdään loppuvuosi vilkkaasti

Nyt on kysyntää kaikenlaisille leimikoille ja myös hankintapuulle, metsäyhtiö kertoo.

Puukauppojen tekoa jatketaan loppuvuosi vilkkaasti joulupyhiin asti, Stora Ensolta kerrotaan. Yhtiö tähtää kasvaviin ostomääriin Suomesta, sillä Venäjän puuta on tarkoitus korvata nimenomaan kotimaisella puulla.

Venäläistä puuta yhtiö on käyttänyt noin kaksi miljoonaa kuutiota vuodessa. Sitä  ei hetkessä korvata, ja tuonnin loppuminen onkin aiheuttanut jatkuvan kuitupuun ostotarpeen. Tämä on näkynyt myös kuitupuun hinnoissa. Vaikka kuitupuun kesän huippuhinnoista on jo tultu alaspäin, ovat hinnat edelleen tilastollisesti korkealla tasolla, yhtiö korostaa.

Talvikauden kynnyksellä Stora Enso kertoo olevansa kiinnostunut kaikenlaisista leimikoista, myös talviharvennuksista. Viime talvelta vanhaa varantoa ei ole juuri jäänyt, joten korjuukelien suhteen epävarmatkin kohteet kiinnostavat. Kuitupuussa myös hankintapuuerille on kysyntää, yhtiö viestittää.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa