Stora Enson Seppo Parvi valittiin Metsäteollisuus ry:n puheenjohtaksi

Yhdistyksen syyskokouksessa sinetöitiin myös työehtosopimusneuvotteluista irtautuminen.

Stora Enson talousjohtaja ja Suomen maajohtaja Seppo Parvi on valittu Metsäteollisuus ry:n uudeksi puheenjohtajaksi. Hän on aiemmin toiminut yhdistyksen hallituksessa varapuheenjohtajana. Puheenjohtajuus siirtyy Parville Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälältä luottamustehtävien kierron mukaisesti. Valinnasta päätettiin tänään yhdistyksen syyskokouksessa.

Metsäteollisuus ry:n syyskokouksessa hyväksyttiin myös yhdistyksen hallituksen esittämä sääntömuutos, joka kieltää yhdistystä jatkossa tekemästä jäseniään sitovia työehtosopimuksia. Kokouksessa päätettiin lisäksi, että ensi vuonna yhdistyksen hallituksessa on 27 jäsentä. Uusina jäseninä hallitukseen nousivat toimitusjohtaja Ilkka Saarinen (Tervakoski Oy), toimitusjohtaja Juha Tilli (Pankaboard Oyj) sekä toimitusjohtaja Petteri Virranniemi (Pölkky Oy).

Valoisat näkymät

Parvin mukaan metsäteollisuuden pitkän aikavälin näkymät ovat positiiviset: ilmastonmuutoksen, väestönkasvun, keskiluokan vaurastumisen ja kaupungistumisen maailmassa metsäteollisuus on osa ratkaisua, ei ongelmaa.

”Puupohjainen tuotanto korvaa enenevässä määrin fossiilisiin raaka-aineisiin perustuvaa tuotantoa, ja uusiutuvaan raaka-aineeseen tukeutuvan metsäteollisuuden tulevaisuuden näkymä on valoisa”, Parvi arvioi.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa