Kemijärven biojalostamohankkeeseen mukaan uusi kumppani

Vataset Teollisuus vastaa biojalostamon rahoituksesta ja vuokrasi myös tehdastontin.

Kemijärvelle kaavailtu biojalostamo otti askeleen eteenpäin alkuviikosta, kun tehtaan tontin vuokraamisesta sovittiin Kemijärven kaupungin kanssa. Tehdas on tarkoitus rakentaa Patokankaan alueelle, joka on noin 129 hehtaaria.

Alue vuokrataan tehdashanketta varten jo toista kertaa. Ensimmäinen vuokrasopimus tehtiin vuonna 2017 tehdasta puuhaavaan Boreal Bioref -yhtiön kanssa. Se ehti kuitenkin umpeutua, sillä sopimuksen mukaan rakentaminen olisi pitänyt aloittaa viimeistään vuonna. 2019.

Nyt alueen vuokraa Vataset Teollisuus, joka on Boreal Biorefin uusi ja tärkein kumppani ja vastaa myös hankkeen rahoituksesta. Vielä vuonna 2018 Boreal Bioref kertoi, että kiinalainen Shanying Investment Management oli tullut yhtiön enemmistöomistajaksi ja sijoittajaksi. Nyt siis rahoituksesta vastaa Vataset Teollisuus, rahat on tarkoitus hankkia kotimaasta ja länsimaisilta sijoittajilta.

”Yhteistyö Vataset Teollisuuden kanssa tarkoittaa käytännössä, että pääsemme viemään hanketta eteenpäin ja turvaamme jo tehdyt investoinnit. Boreal Biorefiin sijoittaneet ovat nyt paremmassa tilanteessa, kun keskitymme rahoituksen hankkimiseen kotimaasta ja länsimaisilta sijoittajilta ja voimme aloittaa rakentamisen,” kertoo Boreal Biorefin toimitusjohtaja Heikki Nivala.

Vataset Teollisuus on perustettu viime vuonna. Se myy, markkinoi ja valmistaa materiaalinkäsittely- ja varastointijärjestelmiä sekä niihin liittyviä suunnittelu-, asennus-, huolto- ja ylläpitopalveluita teollisuuden käyttöön.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa