Suomen metsäkanta voitolle EU-parlamentissa

Nils Torvaldsin laatima kompromissiesitys voitti äänin 365–310. Metsäteollisuus voi huokaista helpotuksesta.

Euroopan parlamentti on pitänyt odotetun äänestyksen maankäytön ja metsätalouden ilmastolainsäädännöstä. Äänestys päättyi lopputulokseen, joka oli suomalaiselle metsäalalle suuri helpotus.

Vastakkain äänestyksessä olivat EU-parlamentin ympäristövaliokunnan esitys, jossa tulevien hakkuiden suuruus sidottiin Suomelle ongelmallisiin vuosiin 2000–2012, sekä muutosesitys, joka salli jäsenmaille vapaamman hakkuuoikeuden.

Äänin 365–310 voittaneen muutosesityksen oli laatinut suomalaisedustaja Nils Torvalds (ruots.).

Muutosesityksen hyväksyminen oli voitto Suomen metsäteollisuudelle. Vastakkainen ratkaisu olisi tehnyt Suomen metsistä laskennallisen kasvihuonekaasujen päästölähteen, vaikka metsät kasvavat hakkuita enemmän.

Nyt lisähakkuiden ehtona on, että metsämaa säilyy niistä huolimatta hiilinieluna, eli metsien hiilivaraston täytyy kasvaa. Myös itse hiilinielun täytyy kääntyä kasvuun viimeistään vuosisadan jälkipuoliskolla.

Äänestystulos mahdollistaa hallitusohjelman mukaiset lisäykset suomalaisen puun käyttöön.

Seuraavaksi EU-komissio, parlamentti ja ministerineuvosto neuvottelevat yhteisestä ratkaisusta. Niin sanotun LULUCF-lain on tarkoitus astua voimaan ensi vuosikymmenen alussa.

Metsäteollisuus ja MTK tyytyväisiä, samoin ministerit

Metsäteollisuus ja MTK olivat ymmärrettävästi tyytyväisiä Euroopan parlamentin päätökseen.

”Parlamentissa ymmärrettiin lopulta, että Euroopalla on merkittävät metsävarat ja että ne ovat edelleen kasvussa. Tästä iso kiitos kuuluu suomalaisille europarlamentaarikoille, joista valtaosa äänesti oikein ja joista ilahduttavan moni otti suuren roolin ja vaikutti oikean näkemyksen syntymiseen”, sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

MTK:n mukaan päätös tuo esiin metsissä tehdyn pitkäaikaisen ilmastotyön hyödyt ja tarpeen.

”Hyväksytty kompromissi on lähempänä Pariisin sopimuksen kirjauksia ja sen tosiasiallista henkeä kuin aikaisemmin esimerkiksi ympäristövaliokunnassa esillä olleet lainsäädäntömuotoilut”, sanoo MTK:n asiantuntija Anssi Kainulainen.

MTK:n mielestä tänään parlamentissa hyväksytty kompromissi antaa rakentavat lähtökohdat jatkoneuvotteluihin.

Myös ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) on tyytyväinen Euroopan parlamentin äänestystulokseen.

”Parlamentti katsoo eteenpäin, ei peräpeiliin”, Tiilikainen kommentoi tuoreeltaan.

”Olemme lähempänä ratkaisua, joka mahdollistaa tehokkaan puun käytön myös tulevaisuudessa. Tämä on hyvä ja rauhoittava uutinen niin metsänomistajille kuin metsäteollisuudellekin”, toteaa puolestaan maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.).

Ympäristöväki yrmeänä

Luonto- ja ympäristöjärjestöt ovat melko tarkkaan vastakkaista mieltä EU-parlamentin päätöksen laadusta.

”Suomi runnoi EU-parlamentissa ilmastotyön pois biotalouden tieltä. Haussa pikavoitto metsistä ilmaston kustannuksella”, paheksui Suomen luonnonsuojeluliitto Twitterissä äänestyksen jälkeen.

 

Kommentit (4)

  1. Gla

    Nils ja ehdotuksen takana olleet taustajoukot ovat kiitoksen ansainneet!

  2. Miten suomalaiset äänesti ?

  3. Panu

    Todellakin mahtavaa työtä Nils Torvaldsilta.

  4. Panu

    ”In­ten­si­tee­tin pois­ta­mi­sen puo­les­ta ää­nes­ti­vät Hen­na Virk­ku­nen (kok.), Pet­ri Sar­va­maa (kok.), Nils Tor­valds, Paa­vo Väy­ry­nen (kesk.), An­ne­li Jäät­teen­mä­ki (kesk.), Han­nu Tak­ku­la (kesk.), Mi­a­pet­ra Kum­pu­la-Nat­ri (sd.), Lii­sa Jaa­kon­saa­ri (sd.) ja Jus­si Hal­la-aho (ps.).
    Vas­taan ää­nes­ti­vät Sir­pa Pie­ti­käi­nen (kok.), Hei­di Hau­ta­la (vihr.), Mer­ja Kyl­lö­nen (vas.) ja Pirk­ko Ruo­ho­nen-Ler­ner (ps.).”

    http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/284285/49d153de27

Puukauppa Puukauppa