Suomesta ensimmäinen EU:n vahvistama alue, jolla ei esiinny lohikalojen SAV-tartuntoja

Norjassa ja Irlannissa SAV-tartunnat ovat aiheuttaneet merkittäviä taloudellisia tappioita lohikalojen viljelykselle.

Suomen sisävesialue on ensimmäinen kohde, jonka EU on vahvistanut vapaaksi lohikalojen alfaviruksesta, eli SAV-viruksesta.

Maa- ja metsätalousministeriö kertoo, että tästä lähtien Suomeen saa tuoda lohikaloja tai niiden sukusoluja ainoastaan sellaisista paikoista, joissa SAV-tartuntoja ei todistettavasti esiinny.

SAV-virukset eivät tartu ihmiseen, mutta aiheuttavat kaloille vaarallisia tauteja. Muun muassa Norjassa ja Irlannissa SAV-tartunnoista on koitunut merkittäviä taloudellisia tappioita lohikalojen viljelykselle.

METSÄLEHTI