Taaleri myy 14 000 hehtaaria metsää

Yhtiö kirjaa kaupasta 2,7 miljoonan euron nettotuottopalkkion.

Finanssiryhmä Taaleri myy ensimmäisen metsärahastonsa metsäalueet kansainväliselle Axa IM Real Assets -yhtiölle. Metsärahasto omistaa metsätiloja noin 14 000 hehtaaria, josta metsämaata on 12 500 hehtaaria. Taaleri ei kerro myyntihintaa, mutta kirjaa kaupasta 2,7 miljoonan euron nettotuottopalkkion.

”En tiedä, että Suomessa olisi tehty aiemmin yhtä suurta puhdasta metsätilakauppaa”, metsäsijoituksista vastaava johtaja Jyrki Ketola Taalerista kertoo.

Metsärahasto perustettiin vuoden 2012 lopulla ja rahastoon on sijoittanut 140 sijoittajaa. Ketolan mukaan rahaston sijoittajille realisoituva tuotto ylittää selvästi odotukset kaupan ansiosta.

Axa omistaa jo ennestään metsää Ranskassa ja Keski-Suomessa, missä Taalerilta ostettavat tilat sijaitsevat.

”Tämä on hyvä kauppa Axankin kannalta, nyt myytiin priimatiloja”, Ketola kertoo.

Vuoden loppuun mennessä toteutuvan kaupan jälkeen Taalerilla on metsää vielä noin 8 000 hehtaaria.

Kun Axa osti pari vuotta sitten liki 6 000 hehtaaria metsää UPM:ltä, yhtiön sijoitusjohtaja Christophe Lebrun kertoi Metsälehden haastattelussa pyrkivänsä hajauttamaan sijoitussalkkuaan alueille, joissa havumetsät ja metsäteollisuus ovat merkittävässä roolissa. Hän korosti myös vaihtoehtoisten, mutta vahvaa ja kestävää tuottoa tarjoavien kohteiden kiinnostavan sijoittajia.

Taaleri teki tänään myös positiivisen tulosvaroituksen. Se arvioi konsernin koko vuoden liikevoiton olevan yli 30 prosenttia liikevaihdosta eli viisi prosenttiyksikköä enemmän kuin aiemmin arvioitiin.