Metsähallitus haluaa tuulivoimaloita Kainuuseen

Toteutuessaan Piiparinmäen-Murtomäen tuulivoimapuisto olisi yksi Suomen suurimmista tuulivoimapuistoista.

Pyhännän kunta on antanut Metsähallitukselle rakennusluvan 32 tuulivoimalalle. Kyseessä on osa laajempaa kokonaisuutta, johon kuuluu myös 18 tuulivoimalaa Kajaanin puolella.

Toteutuessaan Piiparinmäen-Murtomäen tuulivoimapuisto olisi yksi Suomen suurimmista tuulivoimapuistoista. Kajaanin luvista on kuitenkin parhaillaan käynnissä valitusprosessi.

Metsähallitus jalostaa alueita tuulivoimatoimintaan sopiviksi ja vuokraa ne sitten kilpailutusmenettelyllä. Tuulivoimaloiden varaus- ja käyttöoikeussopimukset eivät sulje pois alueen virkistyskäyttöä.

”Tavoitteenamme on mahdollistaa valtion alueiden tehokas käyttö tuulivoimassa, kuitenkin muut maankäyttötarpeet ja ympäristöarvot huomioon ottaen. Samalla haluamme omalla aktiivisella toiminnalla edistää Suomen ilmastotavoitteiden toteutumista”, Metsähallituksen tuulivoimapäällikkö Pertti Tapio sanoo.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Artikkelit

Blogit

Tuloksia ei löytynyt