Uutinen Tilaajille Bioenergia: 2020-luvulla lämmöntuotantoon tarvitaan lisää energiapuuta Hiilineutraalius edellyttää hallittua siirtymää, Bioenergia ry korostaa.
Uutinen Tilaajille Uusiutuvien osuus sähköntuotannosta laski Puupolttoaineilla tuotettiin viime vuonna sähköä seitsemän prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Uutinen Tilaajille Metsä Groupin Rauman mäntysahahanke etenee Lopullinen investointipäätös on luvassa aikaisintaan ensi vuoden alkupuolella.
Uutinen Tilaajille Koskisen-konserni vähentää 50 työpaikkaa Suurin osa irtisanomisista kohdistuu vanerituotantoon.
Uutinen Tilaajille Puukauppa käy edelleen säästöliekillä Viime vuoden luvuista ollaan satojatuhansia kuutioita perässä. Myös hinnat ovat laskusuunnassa.
Uutinen Tilaajille Stora Enson tulos notkahti Yhtiö kiittelee säästöohjelmaansa kiristyneessä taloustilanteessa.
Uutinen Tilaajille VR:n tytäryhtiö aloittanut puuntuonnin Venäjältä Finnlogin ensimmäiset 24 raakapuuvaunua ovat valmistuneet. Kaikkiaan yhtiö hankkii 300 vaunua.
Uutinen Tilaajille Heinävesi tyhjentää metsätilinsä velkojen maksuun Eteläsavolainen kunta käyttää kerralla puunmyynnistä kertyneet viisi miljoonaa euroa.
Uutinen Tilaajille Brasilian sellutehtailla maailman alhaisimmat puukustannukset Eukalyptuskuitupuun hinta painunut kolme vuotta.
Uutinen Tilaajille Jussi Pesonen jatkaa UPM:n toimitusjohtajana Pesonen olisi ollut oikeutettu jäämään eläkkeelle täyttäessään 60 vuotta ensi vuonna.