Uutinen Kemin biotuotetehtaalla investointiseisokki, muutosneuvottelut käyntiin Seisokin aikana uusitaan keittämö, ja samalla tehdään vuosihuolto.
Uutinen SKAL: Ammattidiesel tervetullut, mutta palautusten määrää nostettava Järjestelmän tulee koskea myös uusiutuvaa dieseliä, järjestö vaatii.
Uutinen Metsä Group rakentaa kuitupakkauslinjan Äänekoskelle, Kemin tekstiilikuituhanketta ei toteuteta Puukuitupohjaisia tekstiilikuituja vaivaa huomattava globaali ylituotanto, yhtiöstä kerrotaan.
Uutinen Ponsse lisäsi vauhtia, vaikka metsäkonemarkkinalla haasteet jatkuvat Konekauppa kävi kohtuullisesti Pohjoismaissa ja Baltiassa, joskin Suomessa ja Ruotsissa jäätiin edellisvuoden lukemista.
Uutinen Ajan hermolla – Ponssen palonsammutuslaitteistolle kansainvälistä huomiota Euroopan metsäpalot ovat kasvattaneet kiinnostusta Ponssen sammutuskalustoon.
Uutinen Tilaajille Uudella viilanohjaimella teräketjun leikkuuhammas ja purupiikki kerralla kuntoon Husqvarnan 2 in 1 -viilanohjain parantaa moottorisahojen teräketjujen viilaustulosta.
Uutinen Tilaajille Valmet selvittää liiketoimintojen eriyttämistä kahdeksi pörssiyhtiöksi Valmetin kaksi ydinliiketoimintaa toimivat tällä hetkellä suhteellisen itsenäisesti, sillä ne palvelevat pääosin eri asiakastoimialoja.
Uutinen Tilaajille Valmet toimittaa puunkäsittelylinjan Yhdysvaltoihin: käsittelee yli 400 tonnia puutavaraa tunnissa Investointi kasvattaa yhtiön haketuskapasiteettia.
Uutinen Tilaajille Yle: UPM haluaa muutta Lappeenrannan tyhjän paperikonesalin datakeskukseksi Kaukaan tehtaan etu on sijainti kaavoitetulla teollisuusalueella.
Uutinen Tilaajille Stihl: Ammattilaiset valitsevat Pohjoismaissa energialähteen työtehtävän mukaan Kuusi kymmenestä uskoo akkukäyttöisten koneiden hallitsevan markkinoita tulevaisuudessa