Uutinen Tilaajille Ajan hermolla – Ponssen palonsammutuslaitteistolle kansainvälistä huomiota Euroopan metsäpalot ovat kasvattaneet kiinnostusta Ponssen sammutuskalustoon.
Uutinen Tilaajille Uudella viilanohjaimella teräketjun leikkuuhammas ja purupiikki kerralla kuntoon Husqvarnan 2 in 1 -viilanohjain parantaa moottorisahojen teräketjujen viilaustulosta.
Uutinen Tilaajille Valmet selvittää liiketoimintojen eriyttämistä kahdeksi pörssiyhtiöksi Valmetin kaksi ydinliiketoimintaa toimivat tällä hetkellä suhteellisen itsenäisesti, sillä ne palvelevat pääosin eri asiakastoimialoja.
Uutinen Tilaajille Valmet toimittaa puunkäsittelylinjan Yhdysvaltoihin: käsittelee yli 400 tonnia puutavaraa tunnissa Investointi kasvattaa yhtiön haketuskapasiteettia.
Uutinen Tilaajille Yle: UPM haluaa muutta Lappeenrannan tyhjän paperikonesalin datakeskukseksi Kaukaan tehtaan etu on sijainti kaavoitetulla teollisuusalueella.
Uutinen Tilaajille Stihl: Ammattilaiset valitsevat Pohjoismaissa energialähteen työtehtävän mukaan Kuusi kymmenestä uskoo akkukäyttöisten koneiden hallitsevan markkinoita tulevaisuudessa
Uutinen Tilaajille Suomea edustavalle avaruusteknologialle voitto EU:n kilpailussa, tunnistaa metsätuhoja lumen alta Myrskyn jälkeen teknologialla voidaan tuottaa tuhokartta, jonka resoluutio on kymmenen metriä.
Uutinen Tilaajille Finnmetkosta tulossa aiempaa kansainvälisempi Ulkomaisia näytteilleasettajia on ilmoittautunut näyttelyyn yli tuplasti enemmän kuin edellisellä kerralla, kertoo näyttelyn johtaja Tapio Hirvikoski.
Uutinen Tilaajille Valmet toimittaa kartonginvalmistuslinjan Kiinaan Kartonkikoneen kuivatusosassa on uudenlainen kompakti geometria, joka mahdollistaa tehokkaan kuivauksen sekä erinomaiset ajettavuusominaisuudet.
Uutinen Tilaajille Ponsse perustaa Iisalmeen kunnostustehtaan – koneiden käyttöikää pidennetään Ponsse arvioi, että EU-rahoitteinen hanke kasvattavaa työpaikkojen määrää Iisalmessa.