Teollisuusliitto ja Koneyrittäjät hyväksyivät uuden työehtosopimuksen

Kaksivuotinen sopimus nostaa palkkoja toukokuun alusta kaksi prosenttia.

Koneyrittäjien ja Teollisuusliiton hallitukset ovat hyväksyneet neuvottelutuloksen metsäkonealan uudeksi työehtosopimukseksi. Sopimus on kaksivuotinen ja voimassa tämän vuoden helmikuun alusta vuoden 2024 tammikuun loppuun. Neuvottelutulos uudesta sopimuksesta saavutettiin viime viikolla.

Sopimuksen mukaan palkkojen yleiskorotus on toukokuun alusta kaksi prosenttia, ellei paikallisesti muuta sovita. Vuonna 2023 palkkoja tarkistetaan kaksi kertaa: 0,9 prosenttia huhtikuun 2023 alusta lukien ja 0,75 prosenttia lokakuun 2023 alusta lukien.

Koneyrittäjien kannalta oli arvokasta, että työehtosopimuksessa pystyttiin epävarmassa tilanteessa sopimaan molempien sopimusvuosien palkankorotuksista.

”Näin luotiin ennustettavuutta alalle, joka on muutoin parhaillaan kustannuskriisissä”, toteaa Koneyrittäjien toimitusjohtaja Matti Peltola.

”Olemme tyytyväisiä sopimuksen syntymiseen vaikeassa tilanteessa. Neuvottelut sujuivat hyvässä yhteishengessä”, sanoo sopimusasiantuntija Jari Sirviö Teollisuusliitosta.

Metsäkonealan työehtosopimus kattaa puunkorjuussa, koneellisissa metsänhoitotöissä, metsähakkeen tuotannossa ja metsäteollisuuden tehtaiden terminaaleissa työskentelevät työntekijät.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa