Tesla keskitti motoarmadan tonttisavottaan Saksassa

Ensimmäistä tehdastaan Eurooppaan rakentava Tesla marssitti 30 hakkuukonetta 93 hehtaarin tonttihakkuulle Saksassa – Suomi mainittu!

Teslan tonttihakkuun kertymäksi on julkisuudessa arvioitu 30000 kuutiometriä. (Kuvakaappaus Youtubesta)
Teslan tonttihakkuun kertymäksi on julkisuudessa arvioitu 30000 kuutiometriä. (Kuvakaappaus Youtubesta)

Berliinin lähelle Gründheideen suunnitellun Teslan Gigafactoryn on määrä käynnistyä ensi vuonna.

Maailman suosituimpia sähköautoja ja niiden akkuja valmistavan jättitehtaan tie näyttää kuitenkin kuoppaiselta. Paikalliset ympäristöjärjestöt näet vastustavat tehtaan rakentamista. Ne pelkäävät muun muassa paikallisen metsokannan ja pohjavesien häiriintyvän.

Järjestöt saivatkin paikallisen tuomioistuimen keskeyttämään tehdashankkeen valmistelun.

Ennen tätä Tesla oli saamassa alustavan luvan nojalla käynnistänyt tontin raivaamisen räväkästi.

Tonttihakkuille keskitettiin 30 hakkuukonetta, iso liuta ajokoneita ja tontin raivauskalustoa. Ennen töiden pysäyttämistä tontti saatiin hakattua ja puut tienvarteen.

Kuvien perusteella alueella näyttää kasvaneen istuttamalla sotien jälkeen perustettua runsaspuustoista männikköä. Tonttihakkuun kertymäksi on julkisuudessa arvioitu 30 000 kuutiometriä.

Suomalainen metsäkoneosaaminen sai Tesla-savotan siivellä näyttävästi julkisuutta. Laajalevikkinen saksalainen moottoriurheilulehti Auto Motor und Sport julkaisi reportaasin Teslan tehdashankkeesta. Suurimman huomion jutussa sai Ponsse Scorpion -hakkuukone teknisine hienouksineen. Auto Motor und Sport lehdellä on yli 1,5 miljoonaa lukijaa.

Jutun lähteenä on ollut myös ruotsalainen Skogsforum-nettifoorumi.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat