Tuontipuun määrä nousussa

Tammi–helmikuussa puuta tuotiin yhteensä liki 1,5 miljoonaa kuutiometriä, mikä on kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Puun tuonti kasvoi helmikuussa. Luonnonvarakeskuksen mukaan raaka- ja jätepuuta tuotiin Suomeen yhteensä 800 000 kuutiota, mikä on reilut 120 000 kuutiota enemmän kuin tammikuussa ja 80 000 kuutiota enemmän kuin viime vuoden helmikuussa.

Tammi–helmikuussa puuta on tuotu yhteensä liki 1,5 miljoonaa kuutiometriä. Se on kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Puutavaralajeista eniten tuotiin koivukuitua, runsaat 330 000 kuutiota. Haketta tuotiin toiseksi eniten, vajaat 220 000 kuutiota.

Tuttuun tapaan valtaosa tuontipuusta tuli Venäjältä, 680 000 kuutiota. Virosta puuta tuotiin 67 000 kuutiota ja Latviasta 36 000 kuutiota.

METSÄLEHTI