Tutkimus: Metsäalan varauduttava merkittäviin muutoksiin jo lähivuosina

Kiristynyt ilmastopolitiikka ennakoi rajoituksia hakkuille. Metsäteollisuus voi paikata pienentyvää hakkuukertymää käyttämällä tuotannon sivuvirtoja tuotteiden valmistukseen nykyisen polttamisen sijaan, ehdottaa EFI:n ja Etlan tutkimusraportti.

Vaikka metsäteollisuuden näkymät ovat Suomessa nyt suhteellisen vakaat, jo lähivuosina on odotettavissa merkittäviä muutoksia.

Suomen metsäsektorin pitää varautua jo ennalta siihen mahdollisuuteen, että hakkuukertymät vähenevät nykytasostaan, arvioi Euroopan metsäinstituutin (EFI) ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) tuore tutkimusraportti. Hakkuurajoitusten suuntaan viittaa esimerkiksi EU:n kiristynyt ilmastopolitiikka.

Avuksi voi tulla metsäteollisuuden tuotannon sivuvirtojen, kuten hakkeen ja kuoren, laajempi käyttö tuotteiden valmistukseen.

Sen lisäksi, että sivuvirtojen ohjaaminen tuotantoon helpottaisi uhkaavaa raaka-ainepulaa, se voisi myös kasvattaa metsäteollisuuden arvonlisää, jos sivuvirroista saadaan valmistettua korkean arvonlisän tuotteita.

”Uudet tuotteet, kuten puupohjaiset tekstiilit, pakkaustuotteet ja sivuvirroista eristetyt kemikaalit, ovat nousemassa yhä merkittävämpään rooliin”, arvioi EFI:n tutkija Janni Kunttu.

Tutkimusraportin mukaan merkittävää on myös, että metsäteollisuuden ja muiden alojen väliset rajat tulevat hämärtymään tekniikan, digitalisaation ja markkinoiden muutospaineiden seurauksena.

Puuenergian korvaaminen voi maksaa miljardeja

Kuoren, purun ja muiden käyttäminen tuotteiden valmistukseen tarkoittaisi samalla, että sivuvirtoja päätyisi polttoon aiempaa vähemmän.

”Sivuvirtojen laajemman hyödyntämisen esteenä on tällä hetkellä niiden käyttö energiatuotannossa. Metsäsektorin tulisi aktiivisesti kehittää korvaajia puuenergialle”, Etlan tutkimuspäällikkö Martti Kulvik sanoo.

Tutkijoiden mukaan kansainväliset kannanotot ovat jo pitkään viitanneet siihen, että puun käyttöä energiantuotantoon halutaan rajoittaa. Puuenergian korvaaminen voi maksaa metsäteollisuudelle miljardeja, jos energian hinnat jatkavat nousuaan.

Tuotannon sivuvirrat kattavat tällä hetkellä tehtaiden oman energiatarpeen ja tarjoavat ylijäämäenergiaa myös muualle sekä sähkön että lämmön muodossa, tutkimusraportti kertoo.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa