UPM: Nyt kiinnostavat sulan maan päätehakkuut

Hannes-myrsky piristi kauppaa yhtiön pohjoisella ostoalueella.

Puukauppa on käynnistynyt metsäyhtiö UPM:n ostoalueilla tänä vuonna vaihtelevasti. Läntisellä ja itäisellä alueella oli vuodentakaista hiljaisempaa, mutta pohjoisella ostoalueella on Hannes-myrskyn seurauksena käyty kauppaa vilkkaasti, UPM:ltä kerrotaan.

Vaikka pohjoisessa talvikorjuu on vielä käynnissä, katseet ovat jo kääntyneet kevättä ja kesää kohti. Puukaupassa läntisellä ja pohjoisella alueella kiinnostavat erityisesti sulan maan korjuukohteet ja päätehakkuut. Itäisellä alueella ostolistan kärjessä ovat sulan maan kuusipäätehakkuut.

Puun hintaan vaikuttavat UPM:n mukaan nyt maailmantalouden epävarmuus ja geopoliittiset jännitteet. Lisäksi Aasiasta Eurooppaan tuotavien metsäteollisuustuotteiden määrän kasvu lisää kilpailua lopputuotemarkkinoilla, mikä näkyy erityisesti kuitupuun hinnassa.

Vaikka hinnat ovat olleet pitkään alamäessä, pitkällä aikavälillä tarkasteltuna hinnat ovat UPM:n mukaan edelleen hyvällä tasolla.

”Puun hinta on kaikesta huolimatta edelleen hyvällä tasolla. Puukauppaa kannattaa käydä silloin, kun se on metsänhoidollisesti kannattavaa”, sanoo UPM:n läntisen alueen päällikkö Jari Engström tiedotteessa.

Kommentit (3)

  1. Panu

    Esim. Savo-Karjala ensiharvennus mäntykuitu, viimeisin tilastohinta 13,66€. En lähtisi kehumaan.

    Itselläni on alueen männiköissä ensiharvennuksia tulossa mutta ei näillä hinnoilla.

  2. Panu

    Sama tilasto näyttää viime vuoden loppukesästä >30€ hintaa. Uutiset kertovat kuitupuun hinnan pudonneen kolmanneksella tai 12€. Ehkä näin keskimäärin tai riippuu mihin hintaan vertaa.

  3. Puun hinta ei todellakaan ole enää hyvällä tasolla. Hinnat on taas samalla tasolla kuin 35 v. sitten ja reaalihinnat siis ihan alamaissa.

Puukauppa Puukauppa