UPM: Paperiliiton lakkoilmoitus on poikkeuksellinen

Yhtiö pyrkii edelleen neuvottelemaan liiketoimintakohtaisista työehtosopimuksista.

Paperiliitto on ilmoittanut mahdollisista työnseisauksista UPM:n tehtailla ensi vuoden alussa. UPM pitää lakkoilmoitusta poikkeuksellisena, sillä ilmoitetut lakot koskevat liiketoimintoja, joissa neuvotteluja uudesta työehtosopimuksesta ei ole vielä aloitettu.

”Varoitus siis annetaan ennen kuin edes neuvottelutavoitteet on voitu esitellä puolin ja toisin. Nähdäksemme neuvotteluosapuolilla on velvollisuus tehdä keskinäisissä neuvotteluissaan kaikki voitava sopimukseen pääsemiseksi ennen turvautumista lakkoon ja ulkopuoliseen sovitteluprosessiin. Nyt näin ei ole tapahtunut”, sanoo UPM:n henkilöstöjohtaja Riitta Savonlahti.

”Olemme keväästä asti lähettäneet useita neuvottelukutsuja Paperiliitolle, mutta kutsut eivät ole saaneet vastakaikua.”

Yhtiö pyrkii lakkoilmoituksesta huolimatta edelleen neuvottelemaan liiketoimintakohtaisista työehtosopimuksista. Näin on jo tehty mekaanisen metsäteollisuuden osalta Teollisuusliiton kanssa. Viime viikolla UPM ja Teollisuusliitto sopivat kaksi kolmevuotista työehtosopimusta UPM Plywood ja UPM Timber -liiketoiminnoille.

Palkanlisää lakon aikana työskenteleville

Paperiliitto ei ole rajannut lakon ulkopuolelle mitään, edes yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisiä tehtäviä, kuten vedenpuhdistamojen ja voimalaitosten operointia ja kunnossapitoa.

UPM:n mukaan on kuitenkin tärkeää, että yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeistä tehtävistä huolehditaan. Niinpä yhtiön lakon alaiset liiketoiminnat maksavat erillistä määräaikaista palkanlisää niille liiketoimintojen tehdasorganisaatioiden henkilöille, jotka ovat lakon aikana työssä.

UPM ei tässä vaiheessa vielä arvioi mahdollisen lakon taloudellisia vaikutuksia. Yhtiö pyrkii palvelemaan lakon aikana asiakkaitaan Suomen ulkopuolisilta tehtailtaan mahdollisuuksien mukaan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa