UPM paransi selvästi

Hinnankorotuksilla saatiin kompensoitua kohonneita tuotantokustannuksia.

Metsäyhtiö UPM oli vahvassa vedossa kolmannella vuosineljänneksellä. Yhtiön heinä-syyskuun vertailukelpoinen liikevoitto nousi viidenneksellä 420 miljoonaan euroon ja liikevaihto 6 prosenttia 2,6 miljardiin euroon.

”Kolmannen neljänneksen tulos oli erinomainen, mikä asettaa rimamme uudelle tasolle”, yhtiön toimitusjohtaja Jussi Pesonen toteaa.

Hyvää tulosta selittää muun muassa terve kysyntä ja hintojen nousu. UPM sai nostettua myyntihintojaan lähes kaikissa liiketoiminnoissaan, ja useimmilla liiketoiminta-alueilla hinnankorotukset riittivät kompensoimaan nousseet tuotantokustannukset.

Sellusta, sahauksesta ja biopolttoaineista muodostuva UPM Biorefining paransi tulostaan eniten ja teki myös ennätyksellisen vuosineljännestuloksen. Sen sijaan erikoispapereissa tulos laski, lähinnä kustannusten nousun takia.

”Onnistuimme nostamaan tarrapapereiden hintoja, mutta emme niin paljon, että niillä olisi täysin kompensoitu kohonneita sellukustannuksia”, Pesonen kertoo.

Useita investointeja vireillä

Pesosen mukaan yhtiön investointisuunnitelmat etenevät. Uruguayhin kaavaillun sellutehtaan valmisteluissa rautatiekilpailutus on loppuvaiheessa, sataman osalta tarjouskilpailu on alkanut. UPM on toimittanut viranomaisille tehtaan ympäristö- ja yhteiskuntavaikutusten arvioinnin.

Myös Saksaan suunnitellun biokemikaalijalostamon esisuunnittelua jatketaan. Kotkaan kaavaillun biojalostamon ympäristövaikutukset on saatu arvioitua.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa