UPM perui näkymäarvionsa ja aloittaa yt-neuvottelut

Yhtiön mukaan on todenäköistä, että joidenkin tuotteiden kysyntä heikentyy.

UPM on perunut aiemman, tammikuun lopulla esittämänsä arvion kuluvan vuoden näkymistä. Toistaiseksi yhtiö ei myöskään esitä uutta arviota.

Tammi-maaliskuussa yhtiön liiketoiminta on edennyt normaalisti. Vaikka koronavirus ei vielä ole vaikuttanut UPM:n toimintaan kielteisesti, se tuo loppuvuodelle kuitenkin merkittävää epävarmuutta, yhtiöstä kerrotaan.

Koronaepidemian takia jotkin tehtaat saattavat joutua rajoittamaan tuotantoa tai keskeyttämään tuotannon. On myös todennäköistä, että joidenkin tuotteiden kysyntä saattaa heikentyä maailmantalouden hidastuessa.

Tätä silmällä pitäen UPM aloittaa yt-neuvottelut. Toimintansa sopeuttamiseksi yhtiö valmistautuu muun muassa määräaikaisiin lomautuksiin ja työaikojen lyhentämiseen.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa