UPM:n huhti–kesäkuun tulos parani liki neljänneksen vuodentakaisesta – hinnat nousivat ja kysyntä oli vahvaa

Metsäyhtiön liikevoitto oli hieman parempi kuin kilpailijallaan Stora Ensolla.

UPM:n liikevaihto kasvoi huhti–kesäkuussa 5 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan jaksoon, ja oli nyt 2 589 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevoitto nousi liki neljänneksen 334 miljoonaan euroon.

”Tuotteiden kysyntä jatkui vahvana ja onnistuimme nostamaan hintoja useimmissa liiketoiminnoissa myös tällä neljänneksellä. Se auttoi parantamaan myyntikatteita ja kompensoimaan selvästi korkeampia tuotantokustannuksia”, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Jussi Pesonen.

Tuotteista erityisesti sellu, biopolttoaineet ja sahatavara olivat kysyttyjä.

UPM:n tulokset paranivat myös silloin, kun vertaillaan vuoden 2018 ensimmäistä puoliskoa vuoden 2017 alkupuoliskoon. Liikevoitto nousi viidenneksellä, vaikka toimitusmääriä laskivat merkittävästi useat kunnossapitoseisokit ja sääolosuhteista johtuneet puunkorjuun rajoitukset.

Stora Enson viime perjantaina julkaistuihin tuloksiin verrattuna UPM:n huhti–kesäkuun liikevaihto oli 75 miljoonaa euroa alhaisempi, mutta liikevoitto taas 7 miljoonaa euroa suurempi.

Ennusteet hyvät

UPM kertoo odottavansa hyviä tuloksia ensi syksyltä.

”Vuoden toisella puoliskolla meillä on kaikki mahdollisuudet vastata asiakaskysyntään korkeammilla toimitusmäärillä”, Pesonen sanoo.

Tämän vuosineljänneksen aikana yhtiö on kertonut investoivansa lisää tarrapapereiden tuotantoon Saksassa ja Kiinassa. Lisäksi käynnissä on useita muita kasvuhankkeita.

”Uruguayssa mahdollisen uuden maailmanluokan sellutehtaan toinen valmisteluvaihe etenee hyvin. Houkuttelevissa biomolekyyliliiketoiminnoissa jatkamme valmisteluja mahdollisen teollisen mittakaavan biokemikaalijalostamon rakentamiseksi Saksaan ja selvitämme mahdollista biopolttoaineliiketoiminnan laajennusta Suomessa.”

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa