UPM:n tehdashanke Uruguayssa etenee

Metsäyhtiö on sopinut Uruguayn hallituksen kanssa paikallisten toimintaedellytysten kehittämisestä.

Metsäyhtiö UPM:n Uruguayhyn kaavailema sellutehdashanke nytkähti askeleen eteenpäin, kun UPM ja Uruguayn hallitus allekirjoittivat investointisopimuksen. Sopimus määrittelee edellytykset, jotka tarvitaan maailmanluokan sellutehdasprojektin toteuttamiseksi.

Sopimuksessa sovittiin muun muassa alueelliseen kehittämiseen, ympäristöön, metsätalouteen ja maankäyttöön liittyvistä toimenpiteistä. Infrastruktuuri on avainasemassa. Uruguayn hallitus investoikin rata- ja tieverkkoon noin miljardi Yhdysvaltain dollaria.

UPM toteuttaa tehtaasta teknisen esiselvityksen ja lupaprosessin. Suunnitelmissa on eukalyptussellutehdas, jonka vuosikapasiteetti on kaksi miljoonaa tonnia. Investoinnin arvo on noin kaksi miljardia euroa.

Sopimuksen ansioista hankkeen valmistelussa siirrytään toiseen vaiheeseen, joka kestää arviolta 1,5-2 vuotta.

”Lopullisen investointipäätöksen näkökulmasta on erittäin tärkeää, että infrastruktuurihankkeiden toteutus etenee merkittävästi”, UPM:n Uruguayn kehityksestä vastaava johtaja Jaakko Sarantola toteaa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa