UPM:n vuosi päättyi vahvasti, liikevaihto ja tulos kovassa nousussa

Energiakustannukset painoivat mutta metsien arvonnousu pönkitti metsäjätin tulosta.

UPM:n vuosi päättyi taloudellisesti vahvasti. Viimeisen vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi 22 prosenttia ja oli 2,7 miljardia euroa. Vertailukelpoinen liikevoitto nousi 83 prosenttia 461 miljoonaan euroon.

Tulosta rokottivat nousseet energiakustannukset, joita UPM ei saanut siirrettyä paperien hintoihin. Toisaalta tulosta pönkitti yhtiön metsien arvonnousu.

Koko viime vuoden liikevaihto kasvoi 14 prosenttia 9,8 miljardiin euroon. Vertailukelpoinen liikevoitto koheni 1,5 miljardiin euroon, mikä oli 15 prosenttia liikevaihdosta.

“UPM:n vuosi 2021 oli vahva. Onnistuimme luovimaan poikkeuksellisessa toimintaympäristössä ja ylitimme konsernin taloudelliset tavoitteet. Tuloksemme palasi pandemiaa edeltäneelle vahvalle tasolle, ja viisi liiketoiminta-aluetta kuudesta ylitti pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteensa”, toimitusjohtaja Jussi Pesonen kommentoi tilinpäätöstiedotteessa.

Pesonen uskoo myös alkaneesta vuodesta tulevan yhtiölle hyvän, tosin varauksin.

”Näkymiin liittyy merkittäviä epävarmuuksia, jotka liittyvät pandemiaan, maailmantalouden elpymisen jatkumiseen, poikkeukselliseen energiamarkkinatilanteeseen, tiukkoihin raaka-aineiden toimitusketjuihin ja työmarkkinaneuvotteluihin Suomessa.”

Parhaillaan UPM:n näkymiä varjostaa Paperiliiton lakko, joka on keskeyttänyt paperin ja sellun tuotannon Suomessa. Yhtiö ei kuitenkaan julkista arvioita lakon vaikutuksista.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa