Uusi kirja avaa metsäteollisuuden edunvalvontaa

Oksalla ylimmällä? –kirja kertoo, miten metsäteollisuuden etua on viimeisen sadan vuoden aikana ajettu.

Suomalaisen metsäteollisuuden edunvalvonnasta on julkaistu kirja. FT Sakari Siltalan kirjoittama Oksalla ylimmällä? -teos nostaa esille sen, mitä kabineteissa tapahtui, kun metsäteollisuuden elintilasta on Suomessa tehty päätöksiä. Edunvalvonnasta huolehti vuodesta 1918 ensin Puunjalostusteollisuuden keskusliitto, sittemmin Metsäteollisuus ry.

Järjestö on vaikuttanut vahvasti Suomen kauppa-, teollisuus-, raha- ja ympäristöpolitiikkaan, työmarkkinoihin, idänsuhteisiin ja lukuisiin vaaleihin. Myös länsi-integraatioon vaikutettiin vahvasti,  järjestö ajoi vuosikymmenten ajan Suomen kytkeytymisestä länteen ja avoimiin markkinoihin.

”Metsäteollisuus on ollut poikkeuksellinen vaikuttaja maamme historiassa, voimakas ja joskus kovaotteinenkin edunvalvoja, suurin kansantalouden moottori ja hyvinvoinnin luoja. On tärkeää, että näin vaikuttava toimiala tekee omaa toimintaansa näkyväksi ja kertoo avoimesti tekemisistään – menneistä ja nykyisistä”, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen sanoo.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat