Uusi Suomi: Kaj Turunen harkitsisi EU-eroa metsälinjauksen takia

Turusen mukaan EU-jäsenyydestä on koitunut Suomelle enemmän kustannuksia kuin hyötyjä.

Suomen täytyy uhata Euroopan unionia eroamisella, jos metsien käytöstä ei saada aikaan järkevämpää päätöstä, linjaa Uusi vaihtoehto -ryhmän kansanedustaja ja eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen Uuden Suomen artikkelissa.

Kommentti koskee Euroopan parlamentin äänestystulosta siitä, että metsien hiilinielua tulisi verrata vuosien 2000–2012 tasoon. Tuolloin hakkuut olivat Suomessa pienemmät kuin tavallisesti, joten käytännössä jo nykyiset hakkuumäärät laskettaisiin päästölähteiksi. Sen takia Suomi saattaisi joutua ostamaan päästökiintiöitä muilta EU-mailta.

”Suomen on oltava nyt tiukkana. Kysymyksessä on asia, josta voi tulla Suomelle vuosien saatossa miljardien lasku. Suomen on käytettävä neuvotteluissa rankinta taktiikkaa ja painavinta valttikorttia, joka tarkoittaa erouhkausta. Tämä epäoikeudenmukainen laskumalli on maamme kansantaloudelle kohtalonkysymys”, Turunen sanoo Uuden Suomen jutussa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa