Karhun poikkeuslupia myönnettiin huomattavasti enemmän kuin viime vuonna

Karhujen kanta on kasvanut erityisesti Itä-Suomessa.

Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevalle metsästyskaudelle 170 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen. Lisäksi poronhoitoalueella voidaan kaataa 85 karhua.

Kaatolupia myönnettiin 72 enemmän kuin viime vuonna. Määrä kasvoi erityisesti Pohjois-Karjalassa, jonne myönnettiin 87 lupaa. Lupamäärät kasvoivat myös Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä poronhoitoalueella.

Lupien myöntämisen perusteina ovat sekä karhukannan sääteleminen että karhujen vaikutus muihin lajeihin. Itäisimmässä Suomessa on huomioitu karhujen vaikutus alueen hirvikantaan, kun taas Kainuussa, Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla poikkeuslupia myönnettiin eniten metsäpeura-alueille. Myös mehiläispesille aiheutuneet vahingot on otettu huomioon lupien myöntämisessä.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan karhujen määrä on kasvanut viime vuodesta erityisesti Itä-Suomessa. Yli vuoden vanhoja karhuja on nyt koko maassa noin 1 700. Viime metsästyskautena Suomessa kaadettiin 179 karhua.

Karhun metsästyskausi alkaa sunnuntaina 20. elokuuta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset