Vapo on nyt Neova – uusi nimi kertoo muutoksesta

Emme ole enää energiayhtiö, toimitusjohtaja Vesa Tempakka kertoo.

Monialakonserni Vapo on muuttanut nimensä. Uusi nimi on Neova.

Muutosta perustellaan toiminnan muutoksella. Konserni myi vuoden alussa energiayhtiö Nevelin.

”Emme ole enää se energiayhtiö, mikä olimme vielä kolme vuotta sitten, vaan jotain aivan muuta ja uutta. Olemme ensisijaisesti kansainvälinen viheralan tuotteiden sekä ilman ja veden puhdistamiseen käytettävän aktiivihiilen valmistaja”, toimitusjohtaja Vesa Tempakka sanoo.

Konsernin kuluvan vuoden liikevaihtoennuste on 470 miljoonaa euroa. Siitä kaksi kolmannnesta tulee Grow&Care-divisioonasta, johon kuuluu kasvualustayhtiö Kekkilä-BVB. Konsernin nimenmuutos ei vaikuta divisioonan brändeihin.

Vapo muutti nimensä Neovaksi.
Vapo muutti nimensä Neovaksi. Uusi logo näyttää tältä.

Konsernin Fuels-liiketoiminta jatkaa vanhalla Vapo-brändillä.

”Vapo on vuosikymmeniä vanha tuotenimi ja useat asiakkaat ostavat meiltä sekä puupolttoaineita että energiaturvetta. Tästä syystä oli hyvä säilyttää asiakkaille, puunmyyjille ja polttoaineliiketoiminnan alihankkijoille tuttu tuotemerkki käytössä”, Tempakka sanoo.

Tänä vuonna energiaturpeen osuuden yhtiön liikevaihdosta ennakoidaan jäävän noin 15 prosenttiin. Ensimmäistä kertaa yhtiön nykyhistoriassa puupolttoaineiden myynnin ennustetaan ylittävän energiaturpeen myynnin.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa