Viron miljardiluokan biojalostamo etenee

Lopullinen investointipäätös Tarton seudulle suunnitellusta tehtaasta on aikomus tehdä vuonna 2019.

Tammikuussa ensimmäisen kerran uutisoitu Viron historian suurin yksittäinen teollinen investointihanke etenee. STT:n mukaan Est-For-yhtiö on aloittanut Viron valtion kanssa kaavoittamisen Tarton seudulle rakennettavaa biojalostamoa varten.

Miljardi euroa maksava tehdas tuottaisi 700 000 tonnia havu- ja koivusellua vuodessa. Se olisi noin puolet Metsä-Groupin Äänekoskelle parhaillaan rakentaman biotuotetehtaan tuotannosta.

Johtaja Margus Kohava sanoo kuitenkin, että hanke on vasta alkuvaiheessaan. Investointipäätös on aikomus tehdä vuonna 2019. Tuotanto käynnistyisi silloin vuonna 2022.

Korjattu Äänekosken biotuotetehtaan rakentaja klo 10.47.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa