Vuoden 2026 puuteollisuusyritys on Kuopion Woodi Oy

Valintaperustuja olivat yrityksen investoinnit, vienti, tunnettuus markkinoilla sekä kannattava liiketoiminta vaikeassa tilanteessa.

Kuopion Woodi Oy on valittu vuoden 2026 puuteollisuusyritykseksi. Valinta hehtiin Puuteollisuus ry:n vuosikokouksessa Seinäjoella tänään perjantaina.

Valintaperusteina toimivat yrityksen investoinnit, vienti, tunnettuus markkinoilla sekä taloudellisesti kannattava liiketoiminta haastavassa markkinatilanteessa.

30-vuotias Kuopion Woodi valmistaa massiivipuukalusteita varhaiskasvatus-, oppimis- ja hoivaympäristöihin.

”Yritys on kehittänyt toimintaansa pitkäjänteisesti sekä rakentaa kasvua investointien, uuden tuotannon ja laajemman kansainvälistymisen kautta”, valintaperusteluissa todetaan.

Kuopion Woodi aloitti viime syksynä hankkeen, jonka keskeinen osa oli muutto uuteen tuotantolaitokseen. Tämä kolminkertaisti yrityksen tuotantotilat ja mahdollisti tuotannon, varastoinnin, suunnittelun ja myynnin kokoamisen saman katon alle.

Kuopion Woodi  on jo toistakymmentä vuotta toiminut aktiivisesti Keski-Euroopan markkinoilla ja kalustanut Saksassa noin 200 päiväkotia.

Lue myös

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa