Ladataan...
Ilmastonmuutos ei uhkaakaan heti kuusentaimia
Kuusentaimien kasvu kiihtyi istutuskesänä, kun ilman ja maaperän lämpötilaa nostettiin.
Tilaajille
Kuusentaimien kasvu kiihtyi istutuskesänä, kun ilman ja maaperän lämpötilaa nostettiin.
Mielenkiintoista. Keskikesällä puut saattavat laittaa helteilläkin ilmaraot kiinni, jos vedestä on puutetta, ja samalla keskeytyy yhteytys ja kasvu. Havainto mahdollisesta ravinteiden puutteesta nopeakasvuisissa taimissa on kiinnostava. Ravinnetalous kannattaa muistaa, ja käyttää typen lisäksi terveyslannoitusta. Ainakin jos puissa on ulkoisia puutosoireita, mutta lannoittaa voi myös ”varmuuden vuoksi”.
Kuka on väittänyt että kuusen kasvua haittasi maaperän lämpiäminen tai ilman lämpiäminen? Olen liikkunut muuallakin kuin Suomessa. Laadukkaimmat kuusikot, tarkoitan juuri sitä samaa lajia kuin Suomalainen kuusi, olen kohdannut etelä Saksassa. Aikoinaan minulle kertoi uskottavasti ja perustellusti lakkautetun tutkimussektorin aika iso herra että mitä enemmän maata myllättään sitä paremmin kuusi kasvaa ja niin muuten kasvoi kun kävimmä kohteita tarkastelemassa.
Kerroin eräälle Suomalaiselle metsäyhtiölle että teidän uudistusalalla, jouduin päivittäin kulkemaan sen istutusalueen ohi, on puolet taimista kuollut istutuskesänä, lopputulema oli se että säikähin että minähän kohta olen syytettyjen penkillä ko tuhosta. Miksi ei olla siis siitä huolissaan että kerrottaisiin rehellisesti miksi kuusen kasvuun lähtö tökkii, siis ei onnistu hyvin. Kerran istutin taimia ja kun se kyllästyttävintä mitä olla saattaa niin istutin vähän ja kun se riitti niin hyvä niin, kävin katsomassa muiten olivat kasvuun lähteneet, kesän kasvu oli 15 … 25 cm. Kuusihan kasvaa ja lähtee kasvamaan hyvin. Noh, ko organisaatiossa isot herrat vaihtui jäälki on mitä on, kukaan ei sitä tutki eivätkä ainakaan selvityksiä julkaise.
mitä uutta tuossa? vanhat nyrkkisäännöt mitä mulle opetettu oli aste ja 5%, eli jos maaperä lämpenee asteen juuriston kasvu lisääntyy viisi prosenttia, siihen perustuu juuri oikeaoppinen mätästys, saadaan mätäs lämpimäksi, juuristo kasvamaan, ravinteet liikkumaan ja puu kasvamaan.