Katkonta kuumentaa tunteita

Katkonnan valvonnassa avainsana on mittalista, mutta sen luovutus on herkkä asia. Toteutuneiden tukkisaantojen kanssa ollaan vielä jyrkempiä.

Hakkuiden katkonta on ostajan ja myyjän erilaisten intressien yhteensovittamista. (Kuvaaja: Sami Karppinen)

Tukin talteenoton tarkkuus on ollut alkuvuoden polttava puheenaihe metsäalalla. Tilanne on epätasapainossa, kun puunkäytön lisäyksestä kuitupuuta on yli 80 ja tukkipuuta alle 20 prosenttia, mutta metsästä puutavaralajeja tulee suurin piirtein yhtä paljon.

”Kuitupuun niukkuus on näköpiirissä. Metsänomistajilla pitääkin olla pelko puserossa, että miten katkonta onnistuu”, kenttäpäällikkö Pauli Rintala MTK:n metsälinjalta sanoo ja viittaa siihen, että tukista saa yli kolminkertaisen hinnan.

Rintala pitää suomalaista puukauppatapaa vaikeana systeeminä. Tavallisella, muutaman vuoden välein puuta myyvällä metsänomistajalla ei voi olla käsitystä sopimuksen jokaisesta ruksista ja raksista sekä kaikesta asiaan liittyvästä.

”Monesti puukauppa tehdään sokkona pelkästään puutavaralajien yksikköhintojen perusteella huomioimatta katkontaa. Keskimääräisessä puukaupassa tappio voi olla useita tuhansia euroja, mutta menetys on näkymätöntä rahaa.”

Tapaukset, että katkonnassa ei ole syystä tai toisesta noudatettu kaupan ehtoja, ovat oikeudellisesti helppoja.

”Yleensä ostajat suostuvat maksamaan hyvitystä tai vahingonkorvausta, joko lyhyen tai pitkän neuvottelun jälkeen.”

Suurin Rintalan tietämä hyvitys viime vuodelta oli reilusti yli kymmenen tuhatta euroa. Se maksettiin juuri oikeuskäsittelyn kynnyksellä.

Asiat menevät vaikeiksi silloin, kun mitään kauppakirjan ehtoa ei ole rikottu. Näin voi olla, jos tukkirunko hakataan kokonaan kuiduksi tai jos rungon yläpään tukkiosasta otetaan kuitua huonoon laatuun vetoamalla.

”Ne ovatkin hyvin hankalia tapauksia. Silloin pitää tarkastella, että minkä kokoisia runkoja on hakattu suoraan pikkutukiksi tai kuitupuuksi ja millä perusteella.”

Mittalista tärkeä

Katkonta tarkistetaan pääosin paperilta, vähemmän maastotyönä.

”Mutta puun myyjän pitää ymmärtää puukauppapapereista aika paljon”, Rintala huokaa.

Puukaupan jälkeen myyjä saa mittaustodistuksen ja yhteenvetotiedot, mutta ne eivät kerro katkonnasta kovinkaan paljon. Tärkeämpi dokumentti on mittalista. Sitä ei aina saa, jos ei osaa pyytää. Jotkut ostajat suostuvat näyttämään mittalistan, mutta eivät luovuta sitä yrityssalaisuuksiin vedoten.

Mittalistassa on puutavaralajeittain kerrottu, mihin latvaläpimittaan minkäkin pituisia tukkeja on otettu ja kuinka monta.

Jos tukin minimilatvaläpimitaksi on sovittu 15 senttimetriä mutta mittalistassa pienin latva onkin 16 tai 17 senttiä, niin tukkeja ei ole otettu minimiin saakka.

Rintalan kokemuksen mukaan ostajien katkonnan erot saattavat olla todella isoja.

”Prosentteina erot ovat suurimmat huonolaatuisissa, pieniläpimittaisissa leimikoissa.”

Sahoilla on yhä enemmän asiakkaidensa määrämittatilauksia, joihin tarvitaan tiettyjä pituuksia ja läpimittoja. Kun tukkia katkotaan, yhä enemmän katsotaan tilauskantaa ja vähemmän tukkiosuuden maksimointia – ja sitä enemmän katkonta putoaa metsänomistajan kannalta optimaalisesta.

”Vaikka ostajalla olisi ns. hyvät mitat, se ei automaattisesti johda hyvään katkontaan, jos hyviä mittoja ei kuitenkaan oteta kuin rajoitetusti.”

Jokaisen rungon tukkiosuuden maksimointi ei kuitenkaan ole enää tätä päivää.

”Katkonta on ostajan ja myyjän erilaisten intressien yhteensovittamista.”

”Joskus voi tulla paha mieli”

Keitele Forestin metsäpäällikkö Kari Wuolijoki tietää, että jotkut ostajat tarjoavat tukista hyvän hinnan ja arvioivat tukkikertymän yläkanttiin, jotta arvioitu loppusumma saadaan ylös ja kauppa kotiin.

”Sellaista esiintyy, että ostaja tietää kauppaa tehdessään, että arvioitua tukkimäärää ei saada. Siitä seuraava paha mieli on koko tämän keskustelun ydin.”

Metsänomistajan kannalta tarjousten vertailua helpottaisi, jos ostajat julkaisisivat historiatietoa toteutuneista tukkiprosenteista. Wuolijoki ei innostu ajatuksesta.

”Miksi antaisimme kilpailijoille lisäinformaatiota omien tarjoustensa perusteluihin?”

Wuolijoki epäilee, että tukkiprosentin julkistaminen ei lisää puukaupan avoimuutta oikealla tavalla, sillä leimikkoerot ovat suuria eivätkä myyjät osaa arvioida kaikkia tukkiprosenttiin vaikuttavia tekijöitä.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 6/2018

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat