Viime talvenaja osin keväälläkin nousi keskustelua siitä, että tukkipuuta menee lämpölaitoksiin poltettavaksi. Kesän mittaan keskustelu on laantunut, mutta sen voi odottaa jatkuvan taas, kun energiapuun tarve syksyn kylmentyessä kasvaa.
Tässä keskustelussa on kuitenkin ollut muutamia epäjohdonmukaisuuksia, joita nyt nostan esiin metsänomistajan näkökulmasta. Yksityiset metsänomistajat myyvät leimikoita pääosin pystykaupalla. Kun tutkin määriä, nousi esiin toteamus, että hankintakauppojen tukkimäärät ovat yleensä niin pieniä, että ne sulautuvat muuhun puuvirtaan.
Pystykaupassa ostajan käyttämä korjuuketju lajittelee varastopaikalle tukit omiin pinoihinsa: kuitupuun omiinsa ja energiaksi päätyvän omiinsa. Ei sahalle myytyä pinoa ajeta yhtäkkiä polttolaitokselle eikä sellutehtaan ostamaa kuitupuuta uuniin. Jos tukin hinta tällä hetkellä on 81–83 euroa kuutiolta, kuitupuun 32–34 euroa ja energiapuun rankana 22 euroa kuutiolta, mikään yhtiö ei käytä ostamaansa tukkia tai kuitupuuta tappiolla poltettavaksi. Tällainen liiketoiminta ei vain ole kannattavaa.
Energiapuun pinossa on toki sekalaista puuta, ja kaupunkilaisen maallikon silmään saattaa pinossa oleva suuriläpimittainen heikkolaatuinen puu näyttää ”tukkipuulta”.
Opiskelen Tredun aikuiskoulutuksessa metsuriksi, ja meillä korostettiin hakkuutekniikan opetuksessa, että sahatavaraksi päätyvän tukin pitää täyttää paitsi tietyt mitta- myös laatuvaatimukset. Hylkyyn menevä päätyy kuitu- tai energiapinoon. Tässä korostuu hakkuukoneen kuljettajan ammattitaito.
Kaupunkilaismökkiläisen mielestä hylkyyn mennyttä, suuriläpimittaista puuta sisältävä energiapuupino on täynnä polttoon päätyvää tukkipuuta ja metsää hävitetään. Ymmärtäisipä kaupunkilainen eri laatuvaatimusten merkityksen; hän ei varmasti hyväksyisi terassilleen valmiiksi haljenneita tai käyristyneitä terassilautoja vaan vaatii virheettömiä.
Juuri nämä sahatavaraksi kelpaamattomat rungon osat lajitellaan jo korjuuketjun alkupäässä energiaksi, ja kaupunkilainen saa vaatimaansa virheetöntä laatua.
Helsingin Sanomien toimittaja teki keväällä useamman sivun artikkelin hakkuista metsässä ja haastatteli hakkuukoneen kuljettajaa, metsänhoitoyhdistyksen neuvojaa sekä muita työmaalla toimivia. Toimittaja totesi, että hän oli juttua tehdessään ensimmäistä kertaa oikeassa metsässä. Artikkelissaan hän pohti, että puut ovat hänen mielestään eläviä olentoja ja hakkuukoneen kuljettaja on puita kaataessaan oikeastaan murhaaja, kun lopettaa kasvavien puiden elämän. Kun hän kysyi motokuskin näkemystä asiasta, tämä ei oikein päässyt mukaan toimittajan ajatusmaailmaan.
Näin vieraantuneita kaupunkilaiset voivat olla metsästä, sen hoitamisesta ja koko metsäalasta.
Saksassa tavallisimmat polttopuut ovat tammi ja pyökki. Miksei meillä luontoväki pahoita mieltään, kun saksalaiset hävittävät metsiään ja laittavat parkettia uuniin? Tammesta ja pyökistä tehdään toki parkettia, mutta polttoon päätyvä osa ei varmasti kelpaa saksalaiselle parkettitehtaalle.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Ensimmäistä kertaa oikeassa metsässä oleva neuvoo metsäalan ammattilaisia. Ei oikein kuulosta uskottavalta.
Sama toimittaja pitäisi viedä istuttamaan taimia hyvin muokattuun maahan, sekä muokkaamattomaan maahan ilman ennakkoraivausta.
Toimittaja voisi lisäksi heinätä taimia em. tapauksissa.
Sirkkelisahauksella saa sellaisesta tukkipuusta, mikä nyt luokitellaan kuitu- tai energiapuuksi kuitenkin mitä parhainta sahatavaraa!
Kun nyt konesavotoissa otetaan pitkiäkin tyvilumppeja, jää usein tukkipuu vain yhden tukin puuksi, vaikka entisajan metsurit saivat samasta puusta kaksi tai jopa kolmekin ja sirkkelisahoilla sai myös vaajakanttista kakkosnelosta tai muuta rakennuspuuta arvokäyttöön puusta kuin puusta. Kokemuksesta tiedän asian.
Lauri Oinosen kommentti on hyvä. Olen työelämäni aikana useamman kerran kohdannut sen kysymyksen, jotta miksi puun rungon katkaisua ei suoriteta sen taloudellisen mahdollisuuden mukaisesti. Runko sisältää eriarvoisia osia, jotka huomioimalla katkaisussa voidaan vaikuttaa koko rungon ja näin koko metsän puuston arvoon. En ole vielä nähnyt tutkimusta, jossa olisi runkoa katkottu teoriassa erilaisilla katkontavaihtoehdoilla. Luonnollisesti tuon katkonnan osalta markkinoilla on koko ajan vaihtuvia arvostustekijöitä. Esimerkin omaisesti kerron omakohtaisen kokemuksen 90-luvun alkupuolelta vieraillessani Saksassa koneyrittäjän työmaalla ja kysyessäni miksi noin pieni määrä 5 tukkia oli eroteltu muista tukeista. Hän ihmetteli hieman kysymystäni ja vastasi sitten, että luonnollisesti se kannattaa, sillä noiden järeiden oksattomien tyvien hinta on 5 kertaa korkeampi kuin nuo normaalit tukit. Mieleeni palautui myöskin ne harjoittelijan ajat,jolloin jakokepin kanssa olin ns.jakamassa 60-luvulla karsittuja runkoja erilaisiin pituus-ja läpimitan katkaisukohtiin laadulliset vaatimuksetkin huomioiden.