Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) järjesti keskiviikkona webinaarin, siis verkon kautta seurattavan esitelmätilaisuuden, jossa Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijat esittelivät, kuinka kasvihuonekaasuinventaario Suomessa tehdään – ja selvittivät myös tuloksiinsa vedoten, mihin metsiemme hiilinielut hävisivät.
Tilaisuus keräsi yli 200 seuraajaa, mitä tapahtuman avannut ja päättänyt MMM:n luonnonvaraneuvos Heikki Granholm erikseen kiitteli. Hän päätteli, että kasvihuonekaasulaskenta kiinnostaa suomalaisia.
Voi olla niinkin. Luulen tosin, että ilman Metsälehden viime talvena avaamaa keskustelua kasvihuonekaasulaskelmien kiistanalaisista menetelmistä ja tuloksista osallistujamäärä olisi jäänyt laihanlaiseksi – tai mitä suurimmalla todennäköisyydellä koko webinaaria ei olisi edes järjestetty.
Tuon keskustelun seurauksenahan hallitus osoitti kahdeksan miljoonaa euroa hiililaskennan kehittämiseen.
Oli tietysti reilua, että Luken paljon moitteita osakseen saanut kasvihuonekaasuinventaariota tekevä ryhmä sai kertoa tekemisistään. Mutta se, että kritiikistä ja kasvihuonekaasulaskelmien tulosten kiistanalaisuudesta vaiettiin kokonaan, ei ole reilua webinaarin laajaa seuraajakuntaa ajatellen.
Ymmärtäisin webinaarin sisällön, jos tilaisuus olisi ollut Luken järjestämä. Vapaassa maassa jokainen saa puhua omasta puolestaan. Toki siinäkin tapauksessa tutkimusyhteisön luulisi tuovan esille tulostensa ja havaintojensa epävarmuudet – ei tuotu.
Mutta tämä ei ollut Luken vaan MMM:n järjestämä tilaisuus. Samainen MMM on laittanut professori Annika Kankaan selvittämään Luken kasvihuonekaasulaskelmien perusteita. Hänen mukaansa ne ovat perin silkkoa.
Olisiko kannattanut pyytää Annika Kangasta webinaariin kertomaan havainnoistaan. Yhtä lailla kommenttipuheenvuoron olisi voinut pyytää Helsingin yliopiston suometsätieteen professori Annamari Laurénilta, joka on kovin sanoin arvostellut Luken käyttämiä turvemaiden päästöjen ennustemalleja.
Entä, eikö olisi webinaarin laajaa seuraajakuntaa kohtaan reilua kertoa myös, että MMM on rahoittamassa Luken kanssa rinnakkaista, monitieteellistä hiililaskentaa? – tämähän oli MMM:n, ei Luken, järjestämä tilaisuus.
Kirjoittaja on Metsälehden toimittaja.
Lue myös: Lämpö syypää maaperän hiilipäästöihin
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
”Ainoa järkevä tapa olisi EU:n tasolla tunnustaa, ettei kenelläkään ole käsitystä metsien maaperäpäästöistä eivätkä eri maiden laskentaperusteet ole yhteismitallisia.”
Tämän ymmärtävät metsänomistajatkin. Siksipä on hullunkurista, että ylipäätään käärmettä yriteään saada pulloon, kun koko lähtötilanne on sekava.