Metsälehti julkaisi 12.12.2023 verkkosivuillaan Seppo Vuokon mielipidekirjoituksen, joka käsitteli Suomen Luontopaneelin tuoretta raporttia “Suomen luonnon tila ja tulevaisuus – toimenpidekuilun analyysi ja ratkaisuja luontokadon pysäyttämiseksi”. Tutkijat Panu Halme ja Aleksi Nirhamo oikaisivat vastauksessaan (Metsälehti.fi 14.12.) ansiokkaasti kirjoituksessa esiintyviä vääriä väittämiä luontokadosta ja luonnonsuojelun tietopohjasta. Luontopaneelin vastineessa keskitymme avaamaan Luontopaneelin raportin taustoja, tavoitetta ja tuloksia.
Luontopaneelin raportissa muodostetaan kokonaiskuva Suomen luontotyyppien tilasta vuonna 2000 ja luontotyyppien tilan kehityksestä vuosina 2000–2018. Lisäksi kolmen vuoteen 2035 saakka ulottuvan skenaarion avulla arvioidaan mahdollisten toimenpiteiden vaikutuksia luontotyyppien tilan kehitykseen tulevaisuudessa. Skenaarioiden tavoitteena on tunnistaa joukko politiikkatoimia, joiden avulla Suomi voisi saavuttaa hallitusohjelman, kansainvälisten sitoumusten ja kansallisen luontostrategialuonnoksen päätavoitteet, joiden mukaan luontokato Suomessa pysäytetään ja Suomesta tehdään luontopositiivinen, eli luonnon monimuotoisuus alkaa elpyä.
Seppo Vuokon mielipidekirjoituksessa väitettiin, että Luontopaneelin käyttämät tiedot metsien tilasta ovat vääriä. Raportissa käytetyt tiedot Suomen luonnon tilasta, mukaan lukien metsien tilasta, on otettu pääosin Suomen ympäristökeskuksen tuottamasta kansallisesta CORINE-maanpeiteaineistosta, Luonnonvarakeskuksen tuottamasta valtakunnan metsien inventointi -aineistosta (VMI) sekä monilähteisestä valtakunnan metsien inventointi -aineistosta (MVMI).
CORINE-maanpeiteaineiston muodostamiseen on käytetty useita paikkatietoaineistoja, kuten Maanmittauslaitoksen maastotietokantaa, Liikenneviraston Digiroad-aineistoa, Digi- ja väestötietoviraston väestötietojärjestelmää, Maaseutuviraston peltolohkoaineistoja sekä EU:n Copernicus-ohjelman satelliittiaineistoja. Näiden lisäksi maanpeiteaineiston muodostamisessa on hyödynnetty Luonnonvarakeskuksen metsävara-aineistoa, Metsäkeskuksen laserkeilausaineistoa, digitaalista korkeusmallia ja maaperää kuvaavia teemoja Maastotietokannasta. Valtakunnan metsien inventointi puolestaan on tilastolliseen otantaan perustuva metsävarojen seurantajärjestelmä. Koko maan kattavan koealaverkoston pysyviltä ja kertakoealoilta mitataan kymmenittäin metsää kuvaavia tunnuksia, joiden pohjalta lasketaan muun muassa Suomen metsävaratiedot. Monilähteisen inventoinnin (MVMI) kartta-aineistot on luotu käyttäen VMI:n maastokoealoja, satelliittikuvia ja muuta numeerista paikkatietoa yleistämällä VMI:n maastokoealoilta mitatut tiedot koealaverkon väliin jääville satelliittikuvien alueille.
Luontopaneeli on muodostanut näitä tietoja käyttäen kokonaiskuvan Suomen luontotyyppien tilasta. Mittarina luontotyyppien tilan arvioinnille on käytetty luontotyyppihehtaaria. Luontotyyppihehtaarin tavoite on antaa yleiskuva kunkin tarkasteltavan alueen luonnon tilasta ja tarkastella, millaisen elinympäristön alue eri lajeille tarjoaa. Luontotyyppihehtaarien arvioimisessa hyödynnetään lajien esiintymiselle tärkeitä rakennepiirteitä, kuten metsissä lahopuun tai järeiden puiden määrää. Jos alueella on paljon näitä luonnon monimuotoisuutta tukevia rakennepiirteitä, luontotyyppihehtaarin arvo on korkea, ja kyseisistä rakennepiirteistä riippuvaiset lajit voivat hyvin ja ovat elinvoimaisia. Luonnon monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden merkitys on tunnustettu myös metsä- ja sahateollisuuden syksyllä 2023 valmistuneessa monimuotoisuustiekartassa.
Rakennepiirteet kertovat luontotyypille tyypillisten lajien selviämisestä kyseisellä alueella. On hyvä huomata, että lajisto kuitenkin reagoi viiveellä niille tärkeiden rakennepiirteiden lisäämiseen, eikä luontotyyppihehtaarien määrän lisääminen välittömästi nosta esimerkiksi uhanalaisia lajeja elinvoimaisiksi. Uudistetun luonnonsuojelulain (9/2023) nojalla annetussa ympäristöministeriön asetuksessa (933/2023) vapaaehtoisesta ekologisesta kompensaatiosta on otettu käyttöön käsite luonnonarvohehtaari, joka on laskennallisilta ominaisuuksiltaan sama asia kuin luontotyyppihehtaari. Näin ollen Suomessa luonnon tilan arvioinnissa luontotyyppihehtaarista on tehty lakisääteinen mittari.
Teknisesti luontotyyppihehtaari kertoo osuuden luonnontilassa vallitsevasta rakennepiirteiden määrästä, joka kussakin tarkasteltavassa kohteessa on jäljellä. Luontotyypin tila vaihtelee arvojen 0 ja 1 välillä. Alue, joka on kokonaan luonnontilassa, saa arvon 1 ja alue, jossa paikalle ominaista luontoa ei ole lainkaan jäljellä, saa arvon 0. Yksi luontotyyppihehtaari vastaa yhtä täysin luonnontilaista hehtaaria kyseistä luontotyyppiä. Jos tarkasteltavan hehtaarin luontotyypin laadun arvioidaan olevan esimerkiksi 0,4, se tarkoittaa, että tämän hehtaarin luonnontilassa vallitsevasta rakennepiirteiden määrästä 60 prosenttia on hävitetty.
Vuokon mielipidekirjoituksessa Luontopaneelia yhtäältä syytetään tieteellisen tiedon kätkemisestä kirjallisuusviitteiden taakse, toisaalta korostetaan, että päätöksenteon pitäisi pohjautua tutkittuun tietoon. Nämä lausumat ovat ristiriidassa keskenään. Luontopaneelin lakisääteinen tehtävä on tuottaa, koostaa ja eritellä tieteellistä tietoa luonnon monimuotoisuutta koskevien politiikkatoimien suunnittelua, toimeenpanoa, seurantaa ja päätöksentekoa varten. Tieteelliseen näyttöön perustuvaan kirjoittamiseen kuuluu, että tietoa koostetaan aiemmista tutkimuksista ja tieto varmennetaan aina lähdeviittauksin. Tämän käytännön tarkoitus on mahdollistaa se, että jokainen voi halutessaan palata tiedon alkulähteille varmistamaan tiedon paikkansapitävyyden.
Kirjoituksessa väitetään myös, ettei luontokadon olemassaoloa ole tutkimuksin osoitettu. Luontokato eli luonnon köyhtyminen tarkoittaa luonnonvaraisen elämän hiipumista maapallolta ihmistoiminnan seurauksena. Se ilmenee esimerkiksi ekosysteemien heikentymisenä, lajien sukupuuttoina sekä lajien populaatiokokojen eli yksilömäärän pienenemisenä. Hallitustenvälinen luontopaneeli IPBES julkaisi vuonna 2019 noin 150 kansainvälisen tutkijan laatiman ja noin 15 000 lähdeviitteeseen perustuvan raportin maailman luonnon tilasta. Raportti osoitti luontokadon olevan maailmanlaajuinen ongelma, ja että jopa miljoona eliölajia on uhanalaisia eli ne ovat vaarassa hävitä sukupuuttoon seuraavien vuosikymmenten aikana.
IPBES on tunnistanut viisi keskeistä juurisyytä tai ajuria luontokadolle. Luontokato johtuu siitä, että i) ihmiskuntana olemme ottaneet muiden lajien tarvitsemat elinympäristöt omaan käyttöömme muuttaen niitä voimakkaasti, ii) käytämme luonnonvaraisia lajeja suoraan hyväksemme ravintona tai muina hyödykkeinä enemmän kuin ne kykenevät uusiutumaan, iii) olemme aiheuttaneet evolutiivisen sopeutumisen näkökulmasta liian nopean ilmastonmuutoksen, iv) olemme pilanneet ja saastuttaneet elinympäristöjä tehden niistä lajeille elinkelvottomia sekä v) siirtäneet vieraslajeja uusille alueille, joille ne eivät luonnostaan kuulu, ja joilla ne saattavat aiheuttaa vahinkoa luonnon monimuotoisuudelle.
Suomen viimeisin uhanalaisuusarviointi valmistui vuonna 2019, ja sen mukaan 11,9 prosenttia Suomen arvioiduista lajeista on uhanalaisia, eli niillä on vähintään korkea todennäköisyys hävitä Suomesta. Uhanalaisuusarvioinnin laatimiseen osallistui 170 asiantuntijaa yliopistoista, tutkimuslaitoksista ja valtion hallinnosta, muun muassa ympäristöministeriöstä sekä maa- ja metsätalousministeriöstä. Uhanalaisuus arvioidaan kansainvälisten määrällisten kriteerien perusteella, joihin lukeutuvat yksilömäärän merkittävä pieneneminen, pieni tai pirstoutunut maantieteellinen esiintymisalue sekä pieni ja voimakkaasti vaihteleva yksilömäärä. Lajista on oltava seuranta- tai havaintoaineistoa, jotta sen uhanalaisuus voidaan arvioida. Näistä aineistovaatimuksista johtuu, että Suomen 48 000 lajista vain vajaan puolen uhanalaisuus on voitu arvioida pitkästä ja hienosta luonnontuntemuksen perinteestämme huolimatta.
Toisinaan kuultu väite, että Suomen metsissä uhanalaistumisen lisääntyminen olisi saatu pysähtymään, ei pidä paikkaansa. Viimeisimmässä uhanalaisuusarviossa 109 metsälajilla havaittiin myönteistä ja 140 lajilla kielteistä kehitystä, eli tosiasiassa uhanalaisuus on metsissä merkittävästi lisääntynyt. Myönteinen kehitys koskee pääosin lajeja, jotka elävät jaloilla lehtipuilla levinneisyysalueensa pohjoisilla reunamilla ja hyötyvät ilmastonmuutoksesta. Kielteinen kehitys sen sijaan koskee lajeja, jotka tarvitsevat elääkseen vanhoja metsiä ja kookkaita puita. Metsätalous on Suomen suurin luontokadon aiheuttaja. Se on ensisijainen syy 733 lajin uhanalaisuudelle ja yksi uhka 1 420 lajille.
Luontopaneelissa on kohta päättyvällä kaudella ollut 17 luonnon monimuotoisuuteen syventynyttä professoria tai muuta ammattitutkijaa eri tieteenaloilta. Tutkijat tulevat seitsemästä suomalaisesta yliopistosta ja kolmesta tutkimuslaitoksesta. Luontopaneelin monitieteisellä asiantuntemuksella laadittu raportti osoittaa, että Suomen luonnon tilaa on historian aikana heikennetty voimakkaasti. Vuonna 2000, josta raportin aineistot alkavat, Suomen luonnosta oli jäljellä 9,8 miljoonaa luontotyyppihehtaaria. Toisin sanoen luontotyyppihehtaareina eli luonnon monimuotoisuutta tukevien rakennepiirteiden määränä laskettuna Suomen luonnon tilasta kaikkiaan 68 prosenttia on hävitetty jo ennen vuotta 2000. Luonnon monimuotoisuutta tukevat rakennepiirteet ovat keskimäärin edelleen vähentyneet 2000-luvun aikana noin 0,2 prosentin vuotuisella vauhdilla. Joissakin luontotyypeissä on silti havaittavissa myös pientä parannusta: lehtomaisilla, tuoreilla ja kuivahkoilla kankailla luontotyypeille ominaisten rakennepiirteiden määrää on onnistuttu lisäämään. Tämä myönteinen kehitys on kuitenkin ollut pientä, eikä se ole onnistunut vielä muuttamaan metsälajien uhanalaistumiskehityksen suuntaa. Vaikuttaa selvältä, että ilman merkittäviä lisätoimenpiteitä, ohjauskeinojen muutoksia ja resursointia Suomen luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen tulee jatkumaan.
Lisätoimilla luontotyyppihehtaarien määrä on mahdollista kääntää kasvuun eli luontokato on mahdollista kääntää luonnon elpymiseksi Suomessa. Luontopaneelin raportin tärkein viesti on, että pitkäjänteisillä lisätoimilla luonnon tila voidaan saada paranemaan ja luontostrategian tavoitteet luontokadon pysäyttämisestä ja luonnon elvyttämisestä saavuttaa. Raportissa esitämme useita keinoja luontopositiivisuuden toteuttamiseksi.
Janne S. Kotiaho
Suomen Luontopaneelin puheenjohtaja
ekologian professori, Jyväskylän yliopisto
Liisa Kulmala
Suomen Luontopaneelin 1. varapuheenjohtaja
metsäekologian dosentti, ryhmäpäällikkö, Ilmatieteen laitos
Ilari E. Sääksjärvi
Suomen Luontopaneelin 2. varapuheenjohtaja
biodiversiteettitutkimuksen professori, Turun yliopisto
Kirsi Pauliina Kallio
Suomen Luontopaneelin 3. varapuheenjohtaja
ympäristökasvatuksen professori, Tampereen yliopisto
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Luontopaneelin näkemys on suurelta osin kovin kapea.
Siinä ei ollenkaan oteta huomioon hyönteis- ja eläinkuntaan vaikuttavaa tutkitusti todettua vakavaa hormonihäirintää, josta mm. alan pioneeritutkija prof. Shanna Sawn julkaisi kev. 2022 vakavan kirjan ”Count Down”.
Hormonihäirintä on suurin syy nykyiseen vauvapulaamme, miesten heikkoon ja heikkenevään sukuviettiin ja onnettomaan seprman laatuumme.
1950-luvun terveissä miehissä oli järjestään sperm count yli 200 milj. kpl/ml, nyt jäädään jo alle 40 milj. Lisäksi n. 20 %:lla on alle 15 milj, jolla naista ei enää saada raskaaksi. Alle 15 milj. miehillä on lisäksi 60 % suurempi mahdollisuus joutua sairaalahoitoon minkä syyn takia vaan kuin yli 40 milj. miehilllä.
Eläinkunnassa tilanne on yhtä vakava.
Luontopaneli ei käsittele hirvieläinten lajituhovaikutuksia mitenkään eikä myöskään keskilämpötilan nousun vaikutuksia.
Myös valo- ja äänisaasteen luontohäirintä jätetään käsittelemättä.
Renkaista, asfaltista, teollisuudesta, sairaaloista, maataloudesta, hiilen poltosta ja tehtaista leviävät kemikaalit ja raskasmetallit sekä myrkyt aiheuttavat koko ajan lajikatoa.
Jos istuttaisimme 20 milj. km2 metsää metsänhävitysalueille (joita 50 milj. km2), ilmastonmuutosjo alkaisi peruuttaa. Se maksaisi alle miljardin kun ilmaston muutos maksaa nykyään jo yli miljardin/v.
Hyvällä metsänhoidolla voisimme vielä kiihdyttää paljon jo olemassa olevien metsien hiilen sidontaa.
Lainaus kirjoituksesta ”Kirjoituksessa väitetään myös, ettei luontokadon olemassaoloa ole tutkimuksin osoitettu. Luontokato eli luonnon köyhtyminen tarkoittaa luonnonvaraisen elämän hiipumista maapallolta ihmistoiminnan seurauksena.”
Seppo Vuokko tarkoittaa vastineessaan ettei Suomessa ole luontokatoa. Miksi Luontopaneeli ei ota kantaa Suomen luontokatoon? Puhuu vain maailman luontokadosta.
Lainaus ”””Suomen viimeisin uhanalaisuusarviointi valmistui vuonna 2019, ja sen mukaan 11,9 prosenttia Suomen arvioiduista lajeista on uhanalaisia, eli niillä on vähintään korkea todennäköisyys hävitä Suomesta.
Viimeisimmässä uhanalaisuusarviossa 109 metsälajilla havaittiin myönteistä ja 140 lajilla kielteistä kehitystä, eli tosiasiassa uhanalaisuus on metsissä merkittävästi lisääntynyt.”””
Suomessa lajien uhanalaisuus on pysynyt samana jo 30 vuotta noin 10%:ssa. Viimeisessä Punaisessa kirjassa 2019 oli tiehämmällä kammalla haettu 1000 lajia enemmän arviointiin kuin edellisessä, joista tietenkin löytyy enemmän uhanalaisia. Siitä tuo nousu vaivaiset 40 lajia enemmän kielteistä kuin myönteistä kehitystä verrattuna edelliseen Punaiseen kirjaan 2010.
Yhtään lajia ei ole kadonnut viimeisten 40 vuoden aikana metsätalouden vuoksi, sillä nämä kadonnet 6 lajia (hammasleukakääpiäinen Ahvenanmaalta, tammikairo ja täplähaiskiainen Turun Ruissalosta ja tammihiiri) ovat lehtojen tulokaslajeja toisenlaisesta ilmastosta, jotka siellä ovat elinvoimaisia, mutta Suomen luonnossa eivät menesty.
Lainaus ”””Metsätalous on Suomen suurin luontokadon aiheuttaja. Se on ensisijainen syy 733 lajin uhanalaisuudelle ja yksi uhka 1 420 lajille.”””
Kaikista Suomen uhanalaista 2667 lajista 2330 lajia on jo Suomen luonnon hoidossa metsälain ja sertifikaattien mukaan hakkuiden ja metsien käsittelyn ulkopuolella seuraavasti: perinneympäritöissä 650 lajia (800 uhanalaiselle lajille uhka on Suomen luonto umpeen kasvamalla aukeat alueet, joka on Suomen luonnon tehtävä), lehdoissa 377, harjumetsissä 75, paahderinteissä 58, paloalueilla 25, soilla 120, vesissä 156, rannoilla 283, kallioilla 298 ja tunturipaljakoilla 309.
Näillä pienalaisilla alueilla 1..3 % pinta-alasta yhteensä on 2330 uhanalaista lajia, jotka ovat olleet jo vuosikymmeniä Suomen luonnon hellässä hoidossa ja ovat edelleen uhanalaisia. Eikä mitään parannusta ole tapahtunut vuosikymmeniin.
Suomen luonto on suurin uhkatekijä n. 800 lajille umpeenkasvamisen vuoksi ja lisäksi uhka kaikille toisenlaisen ilmaston lajeille, jotka sinnittelevät uhanalaisina Suomen akarassa ilmastossa koskaan runsastumasta.
Talousmetsien uhanalaisia lajeja, joissa mukana vanhat metsätkin, on sitten n. 330. Näistä 330 lajista suurin osa on lahopuuriippuvaisia ja ovat joko pienen populaation lajeja tai toisenlaisen ilmaston lajeja, joille vanhojen metsien lisäsuojelu ei tuota mitään tulosta.
Lahopuusta riippuvaisia lajeja on Suomessa n. 5000, joista vain 5% eli 250 kpl on uhanalaisia eli viime vuosikymmeninä lahopuutakin on ollut ihan kiitettävästi 95%:lle lajeista.
Sitten vielä luontotyyppikadosta. Ei kai kukaan tervejärkinen ala väittää että 70% tuoreista kankaista on uhanalaisia, kun siellä ei ole riittävästi lahopuuta (jota kuitenkin ollut) ja niitä on puolet koko Suomen metsäalasta tai että kuivat kankaat ovat uhanalaisia, kun ne ovat typpilaskeuman vuoksi nostamassa luokkaansa parempaan luokkaan kuivahkot kankaat.
Suomessa ei ole ollut viimeisten 50 vuoden aikana luonto-eikä lajikatoa.
Jo koulun biologian tunnilla opetetaan, että luonto muuttuu koko ajan. Nykyään luonto on monimuotoisempi ja lajeja on enemmän kuin esimerkiksi heti jääkauden jälkeen. Minulle on jäänyt epäselväksi, vaikka luin luontokatoraportin, että mihin tilaan tässä pitäisi nyt ennallistaa luonto? Oltiinko kaskiviljelyn aikana ihannetilassa, koska raportin mukaan yleisimmät metsien ennallistamismenetelmät ovat metsän polttaminen, lahopuun tuottaminen ja puustorakenteen monipuolistaminen pienaukottamalla. Tuotahan kaskeamisessa juuri tehtiin. Muutenkin raportista puuttuvat konkreettiset esimerkit, jotka toisivat siihen edes vähän uskottavuutta, kuten mitä ovat järeiden puiden määrästä riippuvaiset lajit.
Luontopaneeli: ”Suomen luonnon tilasta kaikkiaan 68 prosenttia on hävitetty jo ennen vuotta 2000.”
Mikä mahtaa olla keski-eurooppalaisen valtion tilanne, jossa metsustä on hävitetty 50…90% rakentamisen tai maatalouden alta ja riittääkö sielläkin monimuotoisuuskehityksen suunnan muutos? Jos siis 95% on hävitetty, palauttaminen 94% hävitysasteeseen on hyvä saavutus samalla.
Jos saisimme vertailukelpoiset prosentit muista maista, voisimme arvioida tuloksia paremmin.
Luontopaneelin vastine eikä toiminta yleensäkään anna mitään vastausta luontomme suurimman uhkan, Ilmastonmuutoksen, torjuntaan. Suojelu johtaa vain ilmasto-ongelman pahenemiseen.
Metsien hakkaamattomuudesta seuraa päästöjen lisääntyminen ja arvokkaan raaka-aineen turmeltuminen.
Jyväskylän kaupungin ”suojelumetsät” ovat tästä valitettava esimerkki. Kirjanpainajat tuhoavat kuusikot, jotka lahotessaan lisäävät kasvihuonekaasupäästöjä. Koska uuden metsän synnystä suojelualueella ei huolehdita, niin menetetään se hiilen sidonta, joka tapahtuisi, jos kyseessä olisivat talousmetsät. Menetetään myös yhteyttämisprosessissa syntyvät aerosolihiukkaset, jotka toimiessaan pilvipisaroiden ytiminä lisäävät sadantaa ja poistavat maapalloa lämmittävää ilmakehän vesihöyryä. Menetetään myös paljon puusta saatavaa uusiutuvaa energiaa, joka joudutaan korvaamaan fossiilisilla. Menetetään myös mahdollisuus käyttää puuta pysyviin rakenteisiin ja korvata sillä päästöjä aiheuttavia betonia sekä terästä.
Meidän pitäisi käsitellä metsiämme niin, että niiden puuaineksesta poistuu mahdollisimman pieni määrä ilmakehään suorana hiililähteenä ilman mitään hyötykäyttöä. Tämä on vastuullista luontopolitiikka. Lisäksi meidän tulee tehostaa metsiemme kasvua. Silloin voimme korvata entistä enemmän fossiilisia päästöjä uusiutuvalla puulla sen eri käyttömuodoissa ja pitää maaseutu ja etenkin Itä-Suomenkin kunnolla asuttuina, mikä metsätalouden mahdollisesti hiipuessa, olisi mahdotonta
Nimerkki Timppa kirjoittaa näin: ”Luontopaneelin vastine eikä toiminta yleensäkään anna mitään vastausta luontomme suurimman uhkan, Ilmastonmuutoksen, torjuntaan.”
En tiedä missä pimennossa elät, mutta ilmastonmuutoksen torjuntaan ja siihen sopeutumiseen on tutkimusta ja siitä tuotettua tietoa pilvin pimein sekä maa- että metsätalouden puolelle.
Ennen kuin kommentoi, olisi syytä avata vaikkapa esimerkiksi Tapion tuottama, monitieteellinen metsänhoidon suositukset ja sieltä ilmastonmuutososuus.
Myös Metsäkeskus, Suomen ympäristökeskus, luonnonvarakeskus sekä yliopistot ovat tätä tietoa tuottaneet niin ilmastonmuutoksen hillinnästä ja siihen sopeutumisesta kuten myös luontokadosta ja lajien uhanalaistumisesta.
On käsittämätöntä, kuinka moni impivaaralainen ei osaa lukea, vaan elelee denialismin pehmeässä, pimeässä kehdossa ja kaiken lisäksi heittäytyy oppositioon pelkkää tyhmyyttään ja avohakkaa ihan huvikseen metsänsä, kun uutta tutkimustietoa julkaistaan.
Täällä demonisoidaan taas avohakkuita, vaikka juuri ne yhdistettynä metsänjalostukseen ja hyvään metsänhoitoon ovat luoneet metsiimme nykyiset hiilivarastot ja hiilinielut. Ei niitä yleensä huvikseen tehdä, vaan siksi että tarvitaan rahaa tai metsä on lopettanut kasvunsa. Kts. lisää perusteita avohakkuille: metsanomistaja.blogspot.com.
Selitä saffe miten kuusikon kuoleminen ja alueen huono taimettuminen auttaa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Minä en ymmärrä.
Ainoa minkä ymmärrän on, että kasvattamalla kunnolla puuta saadaan sekä energiaa että fossiilisia korvaavia tuotteita kuten tuolla edellä kirjoitin.
Totta, että paljon on tietoa tuotettu. Mm sellaista, että kuivahkot kankaat ovat uhanalaisia. Eivät kankaamme ole minnekään häviämässä ellei niitä raivata tuulivoimaloiksi ja sähkölinjoiksi.. Toki ilmastonmuutos ja typpilaskeuma saattavat niitä rehevöittää, mutta sille ei yksittäinen metsänomistaja tai koko tiedemaailmakaan nykymenolla voi mitään.
En tiedä miten onnistuisin normaalilla metsätaloudella aiheuttamaan mitään luontokatoa. Sen sijaan tekemällä aukkoja olen mahdollistanut lukuisien pitkään maan alla piilotelleiden kasvien ilmaantumisen. Samoin olen aukkoja tekemällä mahdollistanut pölyttäjien lisääntymisen ja sitä kauttakin lisännyt luonnon monimuotoisuutta.
Kun suojelualueet ja sertifikaattien aiheuttamat rajoitteet ovat lisääntyneet, niin miten ihmeessä luonnon tila heikkenisi. En ymmärrä. Kuten nimim. Kurki tuolla edellä perusteli, ei metsätalous aiheuta mitään luontokatoa.
Lopuksi kiitos rohkaisevasta palautteesta. Mistähän sinä saffe olet tuon kirjoitustyylisi oppinut. Tuo palautteesi kertoo minulle, että olen oikeassa.
Otetaanpa esimerkki Luontopaneelin väärän tiedon levittämisestä.Radio Suomen päivässä perjantaina 8.12 noin klo 10.35 Janne Kotiaho väitti näin:”Meillä keskimäärin voi olla 100m3/ha kun puhutaan luonnontilaisista metsistä ja tällä hetkellä talousmetsissä on alle 5m3.Eli me ollaan viety 95% monimuotoisuudelle tärkeästä resurssista pois sieltä luonnosta.”
Kun toimittaja kauhisteli että ”95% kuulostaa ihan valtavalta määrältä.”Professori Kotiaho jatkoi että ”Sen takia tämä Suomen luontokokonaisuutena on kovin heikentynyt.”
Luontopaneelin puheenjohtaja voisi selventää milloin Suomen metsissä on ollut KESKIMÄÄRIN 100m3 lahopuuta/ha josta ”me” metsänomistajat olisimme sitten ”vieneet” 95%?
Korjaus edelliseen:Eli Professori Kotiahon väite alkoi:”Meillä keskimäärin voi olla 100m3/ha lahopuuta kun…”
Vielä lisäyksenä että Luontopaneelin puheenjohtaja voi esittää julkisuudessa tuommoisia väitteitä eikä yksikään tutkija uskalla/halua korjata niitä.Vaikuttaa siltä että Luontopaneelin tehtävä tuottaa luotettavaa tietoa päätösten perustaksi on väistynyt poliittisen vaikuttamishalun tieltä.
Keski-Suomessa metsässä, jonka merkittävät hakkuut aloitettiin n 1870, tehtiin halkopuiden hakkuu 1916-21 ”yli tilan”. Hakkuussa poistettiin mm ”kasvunsa lopettaneet puut”. Kertymä oli n 35 pinom3, siis n 20 kiintom3/ha. Omistaja oli sitä mieltä, että ostaja hakkaa liikaa. Kävi oikeutta Korkeinta oikeutta myöten, mutta hävisi. Eipä hän olisi noin riidellyt, jos olisi hakattu vain kuivasia. Tietysti on lahopuuta, joka ei kelpaa haloksi. Tällä kertaa varmaankaan ei oltu kovin tarkkoja, koska sota-ajan inflaatio oli nostanut puun markkinahinnan paljon sen yli, mitä ostaja maksoi isännälle. Tuskin siellä metsässä kuolleita puita oli ainakaan kaikki lahoimmatkin mukaan lukien yli 10 m3/ha, millaisia määriä nytkin paikoitellen löytyy.
Arvoisan Luontopaneelin jäsenten olisi syytä palata perusasioiden äärelle lukemalla edesmenneen kirjailijan ja metsänhoitajan Veikko Huovisen kirja ” Puukansan tarina” niin tulisi hiilen kierto nieluineen ja varastoineen, suomalaisen metsän floora ja fauna, sekä sukkessioteoria tutuksi eikä puhua päättömiä laji- ja luontokadosta. Ikimetsät lahoavat ja ovat näin päästölähteitä.
70-luvulla koulussa kerrottiin naalin hävinneen Suomen luonnosta metsästyksen seurauksena mutta niinpä vaan se ilmestynyt jälleen pohjoiseen puurajan yläpuolisille tunturi- ja vaara-alueille, toki kanta voisi olla vahvempi mutta se on palautunut kuitenkin Suomen luontoon pohjoismaisella yhteistyöllä suojelun ansiosta.
Suomalaisten luontosuhdetta kuvaa hyvin YLE:n luontoillassa esitetty kysymys; ”Miksi koivun latvat kasvavat maata kohti?”
Ei siis tunneta lumisateen seurauksena koivun latvaan muodostuvan lumikuorman vaikutusta, jonka seurauksena koivun latva painuu maata kohti rungon taipuessa luokille.
Samalla tasolla on tietämys metsänomistuksen jakautumisesta Suomessa, yksityiset ihmiset omistavat noin 60 prosenttia Suomen tuottavasta metsämaasta. Suomessa on noin 620 000 metsänomistajaa, kun mukaan lasketaan kaikki yli kahden hehtaarin tilojen omistajat, puolisot sekä yhtymien ja kuolinpesien osakkaat. Metsänomistajia on siis lähes 14 prosenttia kansasta. Silti puhutaan ”meidän metsistä” ikäänkuin valtio omistaisi kaikki metsät Suomessa.
Luontopaneeli kirjoitti Metsälehteen sovinnollisen vastineen. Sitten toisaalla eli uusimmassa Metsämakasiinissa sivulla 17 summataan Luontopaneelin uuden raportin sisältämiä ehdotuksia millä luontokato pysäytetään metsissä. Sieltä löytyy esimerkiksi ehdotuksia henkilökohtaisiksi hakkuukiintiöiksi ja avohakkuiden kielto suojelualueisiin rajautuvissa metsissä.
Luontopaneeli ei selvästikään vielä ole sisäistänyt metsänomistajien mielenmaisemaa: porkkanat otetaan vastaan oikein hyvin, mutta kepit hyvin huonosti.