Suomen luontopaneeli on riippumaton asiantuntijaelin, joka tukee luontopolitiikan suunnittelua ja päätöksentekoa. Luontopaneelin julkaisut perustuvat tieteelliseen näyttöön ja monialaiseen asiantuntemukseen.
Näin kehuu luontopaneeli itseään, mutta sen julkaisut ja julkilausumat kyllä osoittavat, ettei se tiedä metsien ekologiasta juuri mitään. Luontopaneelin uusin julkaisu ”Suomen luonnon tila ja tulevaisuus – toimenpidekuilun analyysi ja ratkaisuja luontokadon pysäyttämiseksi” ja sen taustapaperi Suomen luonnon tila-ja tulevaisuus – skenaario luontokadon pysäyttämiseksi vaadittavista toimista, Suomen luontopaneelin julkaisuja 4a ja 4b 2023, ovat vakuuttavan näköisiä, mutta suoraan sanottuna täyttä roskaa. Koska perusteet eli tiedot metsien tilasta ovat vääriä, ovat myös toimenpide-ehdotukset, ennusteet ja kustannuslaskelmat yhtä tyhjän kanssa.
Yksi asia on jo todellisen tiedon kätkeminen kirjallisuusviitteiden taakse. Ei tavallinen lukija jaksa tai edes voi kaivaa esille kaikkia julkaisuja, joihin tekstissä vedotaan. Aivan ilmeinen tarkoitus on saada eduskunta ja hallitus hyväksymään luontopaneelin ehdotukset sellaisinaan siksi, etteivät poliitikot ehdi paneutumaan asiaan eivätkä ymmärrä mitään mutta eivät myöskään rohkene tunnustaa asiantuntemattomuuttaan. Minulle kyllä tulee mieleen, etteivät kirjoittajatkaan ymmärtäneet asiaansa.
Luonnonsuojelun ja kaiken muunkin luontoa koskevan päätöksenteon pitäisi pohjautua tutkittuun tietoon ja tieteellisesti todettuihin tosiseikkoihin. Niin vaatii luonnonsuojelulaki ja tieteelliseen tutkimukseen vedottiin vahvasti myös esimerkiksi Euroopan unionin ennallistamisasetuksen valmistelussa. Sitä on korostanut myös luontopaneeli monessa eri yhteydessä ja samalla epäsuorasti väittänyt itse edustavansa parasta metsätietoa.
Valitettavasti mikään Luontopaneelin väitteistä ei ole tutkimuksin oikeaksi osoitettu, ei 30 prosentin suojelutavoite, ei luonnontilaisten tai vanhojen metsien erityisen suuri monimuotoisuusarvo eikä edes luontokato. Mietintö antaa käsityksen, että ilman lisätoimia metsien luonnontila aina vain huononisi ja kaavion sivulla 8 mukaan johtaisi suorastaan metsien häviämiseen. Olen koko ikäni kulkenut metsissä, enimmäkseen talousmetsissä mutta myös ”koskemattomissa” metsissä, enkä ole nähnyt mitään merkkejä siitä, että metsät olisivat jollakin lailla heikentyneitä ekosysteemejä. Useimmille eliöille on aivan sama, onko metsä syntynyt hakkuun, myrskyn tai palon seurauksena.
Keskustelussa sekä vanha metsä että luonnontilainen metsä ovat saaneet arvoaan suuremman myyttisen merkityksen. En tiedä ainuttakaan tutkimusta, jossa vanha metsä olisi koko metsälajistoa koskevin vertailuin osoitettu muita metsiä monipuolisemmaksi. Vanhan metsän arvoja korostavat tutkimukset koskevat suppeita lajiryhmiä kuten kääpiä tai lahopuun hyönteisiä, mutta eivät esimerkiksi koko kasvilajistoa, perhosia, pölyttäjähyönteisiä tai linnustoa.
Vanha metsä on niukkalajinen yhteisö, jossa oikeastaan vain lahonsyöjät voivat hyvin. Kasvinsyöjille on ravintoa niukasti. Luonnonsuojelijat ja siinä samalla luontopaneelikin, ovat myöntäneet vanhan metsän yksipuolisuuden, kun he vaativat lehtojen hoitamista, siis estämään niiden kehittymisen vanhoiksi metsiksi. Samalla tavalla tuoreitten kangasmaiden metsissä lajisto on runsaimmillaan nuorissa kehitysvaiheissa ja lahopuulajistoa lukuun ottamatta köyhtyy metsän vanhetessa.
Lahopuulajisto onkin ainoa eliöstön osa, joka on runsaimmillaan vanhoissa metsissä. Se muodostaa noin viidesosan koko metsän lajistosta (tämäkin on arvio, jota ei ole tutkimuksella varmistettu). Neljä viidesosaa lajistosta kukoistaa siis metsän nuoremmissa kehitysvaiheissa. Puulajisto on runsaimmillaan aivan nuorissa metsissä eli sekametsät ovat nuoria sukkessiovaiheita. Vanhoissa metsissä vallitsee tuoreilla mailla lähes yksinomaisena kuusi, kuivimmilla kankailla mänty pitää pintansa.
Kyllä metsän kasvu, joka samalla kuvaa hiilensidontaa, on parempi metsien tilan kuvaaja kuin lahopuun määrä. Luontopaneelin ihannemetsiä taitavat olla Keski-Euroopan kuusikot, joissa on satoja kuutioita lahopuuta eivätkä vihreät latvukset haittaa maiseman ihailua.
Metsäluonnon monimuotoisuus perustuu vierekkäisten metsälöiden erilaisuuteen ja eri-ikäisyyteen, ei yksittäisten kuvioiden muita suurempaan monimuotoisuuteen. Suomessa metsät kattavat yli 75 prosenttia maapinta-alasta ja muodostavat yhtenäisen verkon, joka ulottuu rannikolta Lapin tuntureille. Suomen metsissä lajit pääsevät siis esteittä siirtymään kuviolta toiselle eikä luonnonsuojelualueiden välille tarvitse erikseen ruveta luomaan ”ekologisia käytäviä”.
Kasvi- ja eläinlajisto ovat runsaimmillaan nuorilla uudistusaloilla, riippumatta siitä, ovatko ne syntyneet hakkaamalla, palamalla vai myrskyn kaatamana. Lajien runsauden muutokset eivät ole merkki metsän tilan huononemisestä eivätkä luontokatoa vaan elävän metsän olennainen osa.
Kansainvälisissä elinympäristöjen muutoksia ja koko lajistoa koskevissa vertailuissa Suomi maana ja boreaaliset metsät elinympäristönä ovat olleet parhaiden joukossa. Miksi luontopaneeli perustaa näkemyksensä Suomen luonnosta rajatuista aiheista kyseenalaisin menetelmin tehtyihin tutkimuksiin mutta jättää huomiotta laajat kansainväliset vertailut?
Metsien hakkuut eivät aiheuta metsäkatoa, mutta kaikenlainen rakentaminen aiheuttaa. Rakentamisen ohjaaminen jo tuhottuihin ympäristöihin olisi kaikkein tehokkain ympäristötoimi. Tämän pitää koskea myös aurinko- ja tuulivoimaloita sekä teollisuusaluevarauksia sekä uusia asuinalueita.
Korjattu metsien luonnontilan heikkenemistä kuvaavan kaavion sivunumero 13.12. klo 9.34
Poistettu sana ”kaikki” vanhojen metsien arvoja korostavia tutkimuksia käsitelleestä lauseesta 13.12. klo 13.22
- Lue myös: Oikaisuja Seppo Vuokon kommenttiin luontokatoraportista
- Lue myös: Luontopaneelin vastine Seppo Vuokon kirjoitukseen: Luontokato on yhä käännettävissä
- Lue myös: Vastaus Seppo Vuokolle: Kirjoitus vääristelee Luontopaneelin raporttia
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kiitos Seppo loistavasta kirjoituksesta.
”Useimmille eliöille on aivan sama, onko metsä syntynyt hakkuun, myrskyn tai palon seurauksena.”
”Metsäluonnon monimuotoisuus perustuu vierekkäisten metsälöiden erilaisuuteen ja eri-ikäisyyteen, ei yksittäisten kuvioiden muita suurempaan monimuotoisuuteen. ”
”Suomen metsissä lajit pääsevät siis esteittä siirtymään kuviolta toiselle eikä luonnonsuojelualueiden välille tarvitse erikseen ruveta luomaan ”ekologisia käytäviä”.”
Kaikki niin totta…
Kiitos Seppo sanoitpa niin hyvin asian ytimeen että tarjoan Konjakin jos satutaan kohtaamaan. Onhan tämä järjetöntä että meillä firmat ja sijoitusrahastot käyttää hyväksi uutta metsälakia (2015) ja hakkaa yhdentukin metsää aukoksi . Ja aukkoa ei tartte edes uudistaa . Kyllä vesakko tulee 7 vuosessa . Harmi vaan että metsän kasvu pienenee ja se HIILINIELU eiku pienenee.
Ahti Berg
Luontopaneeli voisi perustaa tietonsa oikeasti enemmän metsään ja todellisuuteen kuin filosofointiin, idealismiin tai ideologioihin – jotka tosin johtavat myös omalla tavallaan metsään. 😉
Näyttää sitä sontaa livahtaneen tähänkin kommenttiketjuun.
Metsä hakataan ,kun sen kasvu hiipu eikä jäädä ihmettelemään. Turvemailla ja karuilla pohjilla on tyytyminen monesti yhteen tukkiin/runko. Enempää ei tulisi vaikka kasvattaisi kuinka kauan tahaansa ,kun pituuskasvu on stopannut.
Mitä tuohon seitsemään vuoteen tulee , on aukolla yleensä tuossa vaiheessa jo kertaalleen varhaisperattu terhakka taimikko. Hiilensidonta on pian plussalla.
Ollaan siis täysin eri tilanteessa ,kun jatkuvan kasvatuksen kohdalla ,jossa odotellaan vuosi toisensa jälkeen taimettumista ,jota ei tapahdu.
Vaikuttaa siltä, että Vuokko kasvitieteilijänä ymmärtää metsien monimuotoisuuden vain kasvilajeina ja niiden pölyttäjinä. Toisin kuin hän väittää, mm. linnusto tunnetaan hyvin ja tiedetään hyvin Vuokon kehuman pirstaloitumisen ja muiden metsänkäsittelytoimien vähentäneen niiden kantoja. Monimuotoisuudessa ei ole kysymys vain lajien heikentymisestä, vaan lajeille sopivien kasvuympäristöjen ja niissä tapahtuvien prosessien häviämisestä, elämän ohenemisesta ja yksipuolistumisesta. Meillä on vain puiden tuotantoon tähtäävin toimin käsiteltyjä metsiä..
Hömötiainen olevinaan uhanalainen laji,meillä näkyy viihtyvän oikein hyvin sekametsätaimikoissa.
Krista Mikkonen nimitti tämän Luontopaneelin.
Sen pj Janne Kotiahon väitöskirja käsitteli: ”rummuttavan juoksuhämähäkkilajin (Hygrolycosa rubrofasciata) parinvalinnan hyötyä – seksuaalivalintaa ja seksuaalisen signaloinnin kustannuksia”. Vpj on tehnyt väitöskirjansa: ”Perun Amazonian hyönteislajiston monimuotoisuutta” käsittelevällä tutkimuksella. Ne antavat hyvän pohjan antaa yksityikohtaisia ohjeita metsänhoitoon metsäntutkijoita kuulematta.
Varsinaista pseudotiedettä nämä väitteet esim. lahopuun määrän vähenemisestä. Lahopuu lisääntyy jatkuvasti, oikein tutkitusti.
Hömötiaisen väheneminen on yksi paljon käytetty narratiivi. Niitä on n. 400 000 paria. Sinkut mukaanlukien miljoona yksilöä. Talitiaisten määrä on moninkertaistunut samaan aikaan. Se hyötyy talviruokinnasta ja valtaa hömötiaisten tekemiä kolopesiä n. 60 prosenttia. Se syö lajitoverien keräämiä talvivarastoja ja kaksi kertaa kookkaampana tappaa myös hömötiaisia ravinnokseen syöden niiden aivot. Tästä on tehty englantilainen tutkimus. Luulen että Suomessa tehty aika tuore väitöskirja aiheesta on tehty hömötiaisia haastattelemalla. Sen verran yksityiskohtaisia oikaisuja siinä on tehty kantojen määristä. Käpytikat ja varpushaukat hömötiaisten kantojen säätelijänä ohitetaan kevyesti.
Kaikille tiaislajeille tunnusomaista on voimakas kantojen vaihtelu.
Lahopuun määrä on noussut vuosittain 5 m3 määrään huomioimatta kantoja, joissa on lahopuujatkumoa moninkertainen määrä. Se on samaa puuainesta, ainoastaan puru on poistettu erotukseksi runkopuusta.
Syvää paheksuntaa
Veikko Knuutila
Suomen lahopuuriippuvaisille 5000 lajille on ollut tähänkin saakka riittävästi lahopuuta, kun elinvoimaisia niistä on 4750 (95%) lajia. Vain 250 (5%) lajia on uhanalaista, jotka ovat joko toisenlaisen ilmaston lajeja, jotka siellä ovat elinvoimaisia, mutta Suomen luonnossa elää kituuttavat elinympäristönsä äärilaidalla koskaan runsastumatta tai ovat pienen populaation lajeja, jotka suurten kannan vaihtelujen vuoksi voivat kadotakin välillä ja sitten jostain syystä runsastuttuaan löydetään jostain uudesta paikasta.
Näitä lajeja (250) ei mikään vanhojen metsien suojelu voi auttaa, sillä niiden uhanalaisuus ei johdu vanhojen metsien ja lahopuun määrästä, vaan niiden merkittävin uhanalaisuus on Suomen luonto, joka estää niiden runsastumisen ja ylläpitää luonnostaan pienen popun lajeja, vaikka lahopuuta olisi kuinka paljon.
Hyvä Seppo! Annat metsänomistajille uskoa että vielä järki voittaa näiden ”piiperoitten” yritelmien jälkeen.
Metsälehden ja Maaseudun Tulevaisuuden lukijat tykkäävät lähtökohtaisesti tällaisesta kolumnista, kuten puoltoäänien suuresta määrästä näkeekin. Kuitenkin journalismin yksi päätehtävä on haastaa lukijoita, eli kertoa heille jotain uutta, hyödyllistä ja parhaassa tapauksessa aiempia käsityksiä muuttavaa. Toisin sanoen metsämedian lukijoille kerrotaan MYÖS luontokadosta, ja yleismedian kuluttajille ei pelkästään luontokadosta vaan MYÖS metsätaloudesta: mikä sen merkitys on ja miten luontoa siellä jo huomioidaan.
A.Jalkanen, olen toki tarjonnut Vuokon väitteisiin kriittisesti suhtautuville mahdollisuutta vastakommenttiin. Parasta olisi, jos Luontopaneelin raportit ja niiden taustalla oleva tutkimus avattaisiin kansantajuisesti perusteluineen myös Metsälehdessä.
Kiitos Petri tiedosta. Se avaaminen on vaikea tehtävä, kuten monimuotoisuuskeskusteluketjusta näkee. Sekä metsätalouden että myös ympäristöväen viestinnässä kansantajuiset perustelut ovat kyllä tarpeen. Esimerkkinä uhanalaistilasto josta on hyvää analyysiä metsäteollisuuden tilaamassa paperissa: Siitonen, J. & Huhta, E. 2023. Talousmetsien luonnonhoidon toimenpiteiden vaikutukset uhanalaisten lajien elinympäristöihin ja esiintymiseen ‒ pohjoismaiseen kirjallisuuteen perustuva katsaus.
Sellaisten, joiden metsät ovat monipuoliset ja kasvavat hyvin, on mahdotonta uskoa niiden ”luontokatoon”. Muiden alueiden osalta kylläkin.
Oliko tämä luontokadon kieltäjä sama henkilö josta aikoinaan puhuttiin UPM: n trollina ? Ei tiedä kolopesijöistä , haukoista eikä linnuista yleensäkään ilmeisesti mitään ?
Kyllä Vuokko on oikeassa. Kommenttini toiselle palstalle.
”Tuossa kuvassa sitten todella valehdellaan. Metsissä oli puuta 50 vuotta sitten n 60 % nykyisestä. Puustohan lisääntyy koko ajan metsissä, mutta muu käyttö syö metsäpinta-alaa. Suuressa osasta Suomea sudet ja karhut olivat harvalukuisia 50 vuotta sitten. Nyt niitä on pilvin pimein.
Kuva yrittää uskotella, että puusto vähenisi, hirvet, sudet ja karhut häviäisivät, jos metsiä käsiteltäisiin entiseen malliin. Sama koskisi myös mm kotkia ja joutsenia kuvan mukaan.
Onko Metsälehdessä kukaan katsonut tuota kuvaa ajatuksella. Eivät Putinin jututkaan vedä vertaa tuolle kuvalle.”