Kuitupuun hinta puolittuu vuonna 2026
MTK:n puukauppaan erikoistuneelta kenttäpäällikkö Pauli Rintalalta on mennä nyhtöpossu väärään kurkkuun, kun toimittaja pyytää kommentoimaan otsikon väitettä kuitupuun hinnan puolittumisesta ensi vuonna.
”Me emme saa ottaa kantaa puun tulevaan hintakehitykseen tai tehdä ennusteita. Kilpailuvirasto puuttuisi asiaan välittömästi, jos lähtisin ennustamaan puun hintoja”, Rintala sanoo.
Sitä hän suostuu kuitenkin pohtimaan, mitä erilaiset markkinatilanteen muutokset voisivat aiheuttaa.
”Voi kysyä, että kuka myy ensi vuonna puuta tai erityisesti kuitupuuvaltaisia kohteita, jos kuitupuun hinnat tippuvat paljon. Takana on poikkeuksellisen monta hyvää puukauppavuotta. Patoutuneita puunmyyntitarpeita ei ole ja kantorahatuloja on kertynyt metsänomistajille ennätysmäärät.”
Myytävää puuta metsänomistajilla on edelleen runsaasti.
”Jos tukin ja kuidun hintaero suurenee entisestään, niin metsänomistajan kannattaa pyrkiä kasvattamaan mahdollisimman suuri osuus puista tukkipuiksi. Se tarkoittaa ainakin omalla kohdallani reipasta raivaussahan käyttöä ja lievää ensiharvennusta. Näin myöhempien harvennusten tukkisaanto maksimoidaan. Samalla kuitupuun myyntimäärä minimoidaan. ”
Rintala uskoo, että kuiduttavalla metsäteollisuudella on edelleen tulevaisuutta Suomessa. Vaihtelevat taloussyklit eivät ole alalla uusi ilmiö.
Puun saatavuus tai hinta Suomessa ei ratkaise kuiduttavan teollisuuden kannattavuushaasteita. Ongelma on lopputuotemarkkinoilla, Rintaka korostaa.
”Jos kuiduttavan teollisuuden tuotehinnat nousevat kymmenen prosenttia, on sen merkitys alan liikevaihtoon noin kaksi miljardia euroa. Kuitupuun kantohinta on yhteensä vain miljardin. Metsänomistajat eivät siis voi pelastaa metsäteollisuutta edes kuitupuuta lahjoittamalla, niin vähäinen merkitys kuitupuun hinnalla on metsäteollisuuden liikevaihdosta.”
Rintala näkee, että tehtaita seisotetaan nyt, jotta lopputuotemarkkinoille ei muodostuisi ylitarjontaa ja jotta tuotteiden hintoja saataisiin nostettua.
”Puun saatavuuden takia tehtaat eivät Suomessa ole tietääkseni koskaan seisseet.”
Selvältä kuitenkin näyttää, ettei kuluvan talven puukaupassa ole luvassa minkäänlaista buumia.
”Talvipuita on ostettuna, mutta talvea ei näy. Puita hankittaneen talvella lähinnä täsmäostoina juuri sen hetkiseen tarpeeseen.”
Metsänuudistamisen ikä- ja läpimittarajat palautetaan metsälakiin vuonna 2026
”En usko, että uudistamisajoja palautetaan metsälakiin ainakaan lähivuosina”, sanoo Suomen Metsäkeskuksen metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes.
Maa- ja metsätalousministeriön johdolla tosin pohditaan parhaillaan metsälain uudistamistarpeita. Lakiin on esitetty muun muassa taimikon perustamisilmoituksen palauttamista. Lisäksi käyttöön olisi tulossa taimettumisilmoitus. Sellainen pitäisi tehdä jatkuvan kasvatuksen hakkuiden jälkeen. Myös kasvatushakkuiden osalta on pohdittu hiilensidontaa lisääviä muutoksia.
”Mutta uudistamisrajat eivät ole käsiteltävänä. Niiden avaaminen vaatisi asian uudelleenkäsittelyä.”
Uudistamisrajojen palauttamisesta lakiin olisi hyötyäkin, Remes arvioi. Kiertoajat todennäköisesti pidentyisivät nykyisestä. Pidempien kiertoaikojen hyötyihin hän lukee metsien monimuotoisuuden ja hiilensidonnan lisääntymisen.
”Hakkuiden tukkisaantokin lisääntyisi. Myös metsien virkistyskäyttöön ja maisemaan vaikutukset olisivat todennäköisesti positiivisia. Itse toivoisin, että metsiä ei uudistettaisi kovin nuorina, eikä näin ole onneksi laajassa mittakaavassa käynytkään.”
Remes ei kuitenkaan kannata uudistamisrajojen palauttamista lakiin.
”Valvonta vaatisi Metsäkeskukselta ihan erilaisia resursseja, sillä rajatapauksia pitäisi tarkistaa maastossa esimerkiksi iän ja kasvupaikan osalta. Metsävaratiedon pohjalta ei näitä päätöksiä voisi tehdä.”
Metsänhoidon suositukset perustuvat tällä hetkellä 2–3 prosentin tuottovaatimukseen.
”Kun metsien kasvu on parantunut, olisi perusteltua jatkaa kiertoaikaa ilman, että tuottovaatimuksesta tarvitsee tinkiä.”
Metsien kiertoajan vapaaehtoiseen pidentämiseen voi tulevaisuudessa syntyä taloudellisia kannustimia luonnonarvokaupan kautta, Remes arvioi.
Metsä Fibren Joutsenon tehdas suljetaan vuonna 2026
”Sellutehtaita on liikaa puuvaroihin nähden. Helppoja ratkaisuja ei ole, sillä integraateissa yksiköt ovat kytköksissä”, Petri Jokinen konsulttiyhtiö Jay Partners Oy:stä sanoo.
Jokisen mukaan olennainen kysymys ei ole, että suljetaanko jokin tietty tehdas, vaan että jos joku sulkee, niin kuka.
”Ja jos suljetaan, niin miksi suljettaisiin vasta nyt. Suurin paine on puuhuollosta eniten kärsineellä kaakonkulmalla.”
Joutsenon sellutehtaan puuhuollosta on jo Svir Timberin eli Syvärin sahan venäläiset hakkeet ja kuitupuut pois, joten se olisi vaihtoehdoista loogisin.
”Tehdas on seisonut kesäkuusta, mutta se käynnistettiin taas nyt joulukuussa, vaikka markkinatilanne on vaikea. Tuskin sitä tänä talvena suljetaan ja tuskin kesälläkään.”
Joutsenolle voi odottaa jatkoaikaa siksikin, että sulkeminen toisi kertakustannuksia ja alaskirjauksia ikävästi samaan aikaan kun Metsä Groupilla on raskas kulukuuri. Ja olisiko uudella pääjohtajalla kanttia ja kannuksia viedä päätös hallitukseen?
Stora Enson Imatran Tainionkosken valkaisemattoman sellun linja on jo yli 60-vuotias. Pohjois-Karjalan Enocell on jo toisilla selkosilla eikä sen sulkeminen yhtä lailla helpottaisi puun saatavuutta Saimaan rannalla.
UPM sulki jo Lappeenrannan Kaukaan integraatista paperitehtaan.
Jokinen laittaa havusellun ongelmat järjestykseen: ensisijaisesti on kustannus- ja puunsaatavuusongelma, toissijaisesti kysyntä- ja hintaongelma.
”Kustannus- ja saatavuusongelma tarkoittaa Venäjä-puun loppumista, seurausvaikutuksia ei ole saatu hallintaan.”
Kysyntäongelma on seurausta siitä, että havusellua on korvattu halvemmalla lehtisellulla. Korkeiden kustannusten vuoksi havusellu ei ole pystynyt vastaamaan hintahaasteeseen.
”Havusellun reaalihinta ei ole poikkeuksellisen alhaalla, lyhytkuituisen lehtisellun hinta kylläkin.”
Lehtisellun poikkeushalvan hinnan takana taas on Etelä-Amerikan ylikapasiteettiongelma.
Tärkeimmän vientimarkkinan Kiinan talous takkuaa pahasti. Epävirallisista kanavista kuuluu, että taloudella ja varsinkin yksityistaloudella menee huomattavasti heikommin kuin viralliset tahot antavat ymmärtää.
”Todellinen talouskasvu ei ole lähelläkään virallisia lukuja, nuorisotyöttömyys on korkealla eikä sielläkään uskalleta kuluttaa.”
Kasvihuonekaasujen laskenta menee täysremonttiin vuonna 2026
Niin ei taida käydä, vaikka moni metsäalalla sitä toivookin.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) kasvihuonekaasulaskentaa on arvosteltu kovin sanoin. Erityisesti Metsälehden tekemä vertailu Ruotsin laskettuihin kymmenien miljoonien tonnien hiilinieluihin nostatti äläkän. Se pakotti valtion myöntämään kahdeksan miljoonan euron rahoituksen Luken laskelmista riippumattoman hiilinielututkimukseen, Hiket-hankkeeseen.
Tutkimusprofessori Annika Kangas on selvittänytmaa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta Luken kasvihuonekaasulaskennan perusteita. Hän korostaa, että kasvihuonekaasuinventoinnin laskentaperusteet eivät ole menossa remonttiin.
”Pikemminkin ne muuttuvat koko ajan, kun uusia tutkimustuloksia tulee – myös vuonna 2027 ja sen jälkeenkin. Kaikki muutokset, jotka tulevat tutkimuksen kautta, kestävät vaikka liike-elämän muutoksiin verrattuna tosi kauan”, Kangas sanoo.
Hänen mukaansa myöskään Hiket-hanke ei vaikuta viralliseen kasvihuonekaasuinventaarioon.
”Hiket tutkii enimmäkseen satelliittimittauksia. Ne ovat varmasti järkevä seurantamenetelmä tulevaisuudessa. Mutta sillä ei mitata samaa asiaa kuin mitä IPCC haluaa mitata, siis ihmisen toiminnan vaikutusta. Eikä Suomi yksin voi ottaa satelliittimittauksia käyttöön.”
Kangas ei usko, että myöskään maaperän hiilinielujen mittaamisesta luovuttaisiin, vaikka tulokset on todettu epävarmoiksi ja virheellisiksi. Esimerkiksi Luken tutkimusjohtaja Antti Asikainen ehdotti äskettäin Metsälehdessä, että metsien hiilitasetta tutkittaisiin vain maanpäällisen biomassan muutosten perusteella.
”Kyllä niitä kannattaa silti mitata, vaikka ovatkin epävarmoja. Sillä lailla tietoa karttuu. Mutta EU:ssa voisivat sopia, että maksuperusteina käytetään vain sellaisia asioita, joita voidaan kunnolla mitata.”
Luonnonarvokauppa lähtee käyntiin vuonna 2026
Itse asiassa maanomistaja on voinut jo pitkään tienata luonnonarvokaupalla, sanoo tutkimusjohtaja Paula Horne Pellervon taloustutkimus PTT:stä.
Esimerkiksi Metso- ja Helmi-ohjelmat ovat luonnonarvokauppaa. Niissä maksajana toimii valtio ja metsänomistaja saa korvauksen luonnonarvojen säilyttämisestä ja lisäämisestä. Se voi tapahtua kolmella tapaa: suojelemalla, ennallistamalla tai talousmetsän luonnonhoidolla.
”Ohjelmat ovat erinomaisia mutta riippuvaisia rahoituksesta budjetissa”, Horne sanoo.
Niinpä luontokadon pysäyttämiseksi käytävään luonnonarvokauppaan etsitään nyt uudenlaisia keinoja. Luonnonsuojelulaissa mainittu ekologinen kompensaatio on yksi keino, vapaaehtoiset luontoteot toinen.
Horneen mukaan Metsä Groupin Plus-hoitomalli on hyvä esimerkki luontoteosta. Siinä yhtiö maksaa metsänomistajalle muun muassa lisäsäästöpuiden ja lahopuun jättämisestä metsään hakkuun yhteydessä.
Luontotekoja ovat alkaneet tehdä myös muut kuin metsäalan yritykset.
Mutta mikä saa voittoa tavoittelevan yrityksen laittamaan rahaa luontotekoihin?
Horneen mukaan siihen kannustaa vastuullisuusraportointi. Luontohaittojen korvaaminen voi olla myös osa yrityksen strategiaa.
Horne uskoo, että entistä enemmän yrityksiä lähtee mukaan luonnonarvokauppaan. Ongelmia aiheuttaa ainakin hinnoittelu: luontoarvoyksiköille ei ole markkinahintaa eikä hintatilastoja.
”Nyt on kokeiluhankkeiden ajanjakso. Kiinnostusta yrityksissä on, mutta moni haluaa varmasti nähdä, mihin suuntaan ollaan menossa. Hiilimarkkinoilla tuli ongelmia, syytöksiä viherpesusta. Pieni varovaisuus on ymmärrettävää.”
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään