”Nyt on joka puolella puunkorjaajan kelit”

Metsäyhtiöitä ei haittaisi yhtään, vaikka näillä talvikeleillä päästäisiin korjaamaan puita metsistä pääsiäiseen asti.

Puunkorjuuta tammikuussa
Puukauppatilanne on nyt hyvä, sillä kaikille puutavaralajeille on kysyntää. (Kuva: Sami Karppinen)

Metsäkoneiden kuljettajat saavat tällä hetkellä painaa täyttä työpäivää talvihakkuukohteiden kimpussa ympäri Suomen.

”Nyt on joka puolella puunkorjaajan kelit. Talvileimikkoja on päästy korjaamaan vuodenvaihteesta lähtien koko maassa”, kertoo Stora Enson operaatiojohtaja Lauri Kuusisto.

Tilanne on puunkorjaajille enemmän kuin mieleinen, sillä talvikeliä vaativia hakkuukohteita jäi runsaasti varastoon viime vuoden surkeiden sääolosuhteiden keskellä. Tällä hetkellä puunkorjuusta tehdään Kuusiston mukaan talvikohteilla 85–90 prosenttia.

”Koko kalusto on töissä niin korjuu- kuin kuljetuspuolella.”

Hyvään alkuun talvikohteiden korjuussa on päässyt myös metsäyhtiö UPM.

”Hymyilyttää puunhankkijaa, kun katsoo ulos ja sääennusteita eteenpäin. Sään ja pakkasen puolesta olosuhteet talvikorjuille ovat erinomaiset etelästä pohjoiseen, jopa rannikkoja myöten, kertoo UPM:n operaatiojohtaja Tero Nieminen.

Lumen alla paikoin märkää

Vaikka puunkorjuuolosuhteet ovat esimerkiksi viime talveen verrattuna lähes nautinnolliset, aivan ongelmatonta pöllien haku metsästä ei ole nytkään. Lauri Kuusisto muistuttaa, että metsänpohja on paikoin lumen alla sula, sillä lunta ehti sataa aimo annos ennen kovempia pakkasia.

Talvinen puunkorjuukin vaatii vesiensuojelua.

”Ajourien suunnittelulla ja purosilloilla huomioidaan se, että lumen alla voi olla sula vesi”, Kuusisto kertoo.

Samaa sanoo UPM:n Nieminen.

”Ajourille täytyy käydä ajamassa jälkiä etukäteen, niin maanpinta jäätyy ja urat tiivistyvät. Nämä ovat kuitenkin tuttuja keinoja talvikorjuissa.”

Talvikorjuukohteilla tarkoitetaan sellaisia märkiä metsäalueita, joiden puunkorjuu onnistuu vähimmillä vahingoilla silloin, kun maa on jäässä. Tällaisia ovat esimerkiksi harvennushakkuuta kaipaavat märän maan kuusikot tai märillä suo- eli turvemailla kasvavat mänty-koivumetsät.

Vaikka jää ja lumi ovat perinteisesti helpoimmat keinot suojella herkkiä maastoja ja puustoja korjuuvaurioilta, talvileimikkoja korjataan nykyisin myös rutikuivilla kesäkeleillä.

”Huomionarvoinen asia on se, että kesän kuivat vähäsateiset jaksot tarjoavat nykyisin hyvin mahdollisuuksia perinteisten talvileimikoiden korjuuseen. Kyky hyödyntää hetki on tärkeää puunkorjuussa. Hyvät korjuuolosuhteet eivät välttämättä kestä montaa viikkoa”, Nieminen sanoo.

Päätehakkuuleimikoita mahtuu vielä sekaan

Stora Enson Kuusiston mukaan talven puukauppatilanne on muutenkin positiivinen, sillä kaikille puutavaralajeille on kysyntää ja leimikoita eli hakkuukohteita pystytään tekemään laidasta laitaan.

”Päätehakkuuleimikoita sinne sekaan vielä mahtuu. Ne harvennushakkuukohteet, jotka voidaan olettaa ehdittävän tehtävän tämän talven aikana, ovat jo pääsääntöisesti olemassa”, Kuusisto sanoo.

Tero Niemisen mukaan tämän talven korjuisiin voi vielä mahtua satunnaisesti lisää hakkuukohteita, mutta esimerkiksi helmikuussa solmittavien uusien talvileimikkokauppojen korjuu menee todennäköisesti ensi talveen tai kuivalle kesäsäälle.

Vaikka pakkaset näyttävät jatkuvan, puiden tienvarsivarastoja puretaan koko ajan eteenpäin kohti tehtaita talviteiltä ja huonoimmista varastopaikoista alkaen.

”Toivotaan, että saadaan pidettyä korjuut käynnissä talvikohteilla pitkälle maaliskuuhun. Jos vaikka pääsiäiseen asti Etelä-Suomessakin näillä keleillä. Ei haittaisi yhtään”, Stora Enson Kuusisto sanoo.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa