Suunta muuttuu

Uudistusaloille istutetaan edelleen pääosin kuusta, mutta männyn- ja koivuntaimien kysyntä kasvaa.

Metsänviljelyyn vuonna 2021 toimitetuista taimista 67 prosenttia oli kuusentaimia. (Kuvaaja: Sami Karppinen)
Metsänviljelyyn vuonna 2021 toimitetuista taimista 67 prosenttia oli kuusentaimia. (Kuvaaja: Sami Karppinen)

Nyt voidaan jo puhua pidempiaikaisesta muutoksesta, arvioi Tapion metsäpäällikkö Hannu Niemelä. Taimitarhoilla on viime vuosina tuotettu yhä enemmän männyn- ja koivuntaimia, ja suuntaus näyttää jatkuvan. Samalla kuusentaimien tuotantomäärät laskevat.

”Muutos on ollut näkyvissä jo muutaman vuoden, mutta tuntuu, että ilmiö on nyt Etelä-Suomessa laajentumassa.”

Tapion tuottaa siemenviljelyksillään niin kuusen, männyn kuin rauduskoivunkin siemeniä. Taimitarhojen siementilausten perusteella näyttää siltä, että männyn ja koivun osuus taimituotannosta nousee tänä keväänä viitisen prosenttiyksikköä.

”Tämä on suurin muutos sitten 1990-luvun alkupuolen. Silloin siirryttiin muutamassa vuodessa männyn istutuksesta kuusen istutukseen. Nyt muutos on päinvastainen.”

Muutos näkyy myös Siemen Forelian tuotannossa. Yhtiön toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen kertoo, että taimitarhoille toimitettujen männynsiementen määrä kasvoi kaudella 2020–2021 noin 13 prosenttia ja kaudella 2021­–2022 noin 20 prosenttia.

“Kauden 2022–2023 tilanne on vielä kesken, mutta veikkaan, että kysyntä kasvaa 10–20 prosenttia.”

Taimiyhtiö Fin Forelian johtajan Antti Lännenpään mukaan männyn- ja koivuntaimien menekki on ollut viime vuosina hyvä.

”Tilannetta kuvaa se, että varsin hyvä menekki on taittunut hieman jo puutteen puolelle.”

Lännenpään mukaan valtakunnan tasolla männyn- ja koivuntaimien kasvanut kysyntä ei juuri näy. Samaa sanoo taimiyhtiö Mellanå Plantin toimitusjohtaja Rainer Bodman.

”Männyn- ja koivuntaimien kysyntä on kasvanut, mutta ei kuusen kysyntä silti ole romahtanut. Taimituotannosta yli puolet on edelleen kuusta”, hän sanoo.

Sekä siemen- että taimituottajat arvioivat, että männyn- ja koivuntaimien kasvaneen kysynnän taustalla ovat muun muassa kirjanpainajan ja juurikäävän kuusikoissa aiheuttamat tuhot sekä sekapuustojen suosiminen jo taimikkovaiheessa.

Metsälehti kuuluu Tapio-konserniin.

Kommentit (1)

  1. Suunta on hyvä, jotta oikeat taimet istutetaan maapohjan huomioon ottaen. Kunhan vain saavat olla rauhassa hirviltä.

Metsänhoito Metsänhoito