Tervetuloa työmaalle!

Metsälehden vlogistina aloittava Antti Toljander haluaa välittää videoillaan todenmukaisen kuvan metsäkoneenkuljettajan ja yrittäjän arjesta.

Jyväskylän Rutalahdessa asuva Antti Toljander lukeutuu uuden sukupolven yrittäjiin, jotka mielellään kertovat työstään ja näkemyksistään myös muille. Luontevin kanava hakkuukoneenkuljettajan työn esittelyyn on netti, sillä Youtubessa kenellä tahansa on mahdollisuus kurkistaa metsätyön arkeen.

”On koko metsäalan ja metsänomistajien etu, jos työstämme tiedetään enemmän. Täältä hytistä käsin on helppo perustella ratkaisuja ja havainnollistaa, miten esimerkiksi ennakkoraivaus tai puuston laatu vaikuttavat korjuutyön lopputulokseen”, Toljander sanoo.

Tämän vuoksi Toljander hankki hiljattain action-kameran, jonka avulla hän videoi työtään eri näkökulmista. Toljanderin kuvaamia videoita nähdään jatkossa myös Metsälehden uudessa vlogissa.

”Ensimmäisellä videolla olen töissä ennakkoraivatulla harvennusleimikolla ja kerron ennakkoraivauksen sekä näkyvyyden merkityksestä hakkuutyöhön.”

Vahva palo yrittäjyyteen

Toljanderin vuonna 2013 perustama Metsäkuutio Oy korjaa puuta kahdella hakkuukoneella ja yhdellä ajokoneella. Lisäksi yksi ajokone aliurakoi Metsäkuutiolle.

”Tärkeimpiä asiakkaitamme ovat Päijänteen Metsänhoitoyhdistys ja Otso Metsäpalvelut. Teemme puunkorjuuta myös suoraan yksityisille metsänomistajille.”

Toljander sanoo lähteneensä yrittäjänä ”ihan nollasta liikkeelle”, mikä ei ole pääomavaltaisella metsäkonealalla aivan tavanomaista.

”Valmistuin Jämsänkoskelta metsäkoneenkuljettajaksi vuonna 2008, jonka jälkeen olin kolme vuotta palkkatöissä, kunnes ryhdyin tekemään metsänhoitotöitä toiminimellä. Se oli hyvä ensiaskel yrittäjyyteen.”

Alavalintaan vaikutti isoveljiltä tarttunut kiinnostus koneisiin, mutta miehellä on myös vahva palo yrittäjyyteen.

”Yrittäjyydessä yhdistyvät vastuu ja vapaus tavalla, joka sopii minulle. Yrityksen kehittäminen ja mahdollisuus työllistää ihmisiä tuovat tekemiseen motivaatiota. Lisäksi viihdyn itsekin metsässä erinomaisesti.”

Metsäkuution palkkalistoilla työskentelee myös kuudesta seitsemään metsuria.

”Monipuolisuus on valttimme, mutta metsäalalla yrittäminen ei ole helppo laji. Välillä on pitänyt pysähtyä miettimään, että miten mennään eteenpäin. Puolisoni on mukana yrityksen toiminnassa ja on iso vahvuus, että pystymme vaihtamaan ajatuksia ja jakamaan vastuita hänen kanssaan.”

Katso Antti Toljanderin ensimmäinen vlogi tästä.

Kommentit (1)

  1. metsä-masa

    Ennakkoraivauksen tarve on väliaikainen, jos jatkossa päästään siihen, että taimikoita käsitellään kaksikertaa oikea-aikaisesti ennen ensiharvennusta.

    Tällä hetkellä on vielä tulossa kiireellisiä ensiharvennuksia, jossa ennakkoraivaus on tehtävä ennen moton tuloa. Tässä on konemiehillä, sidosryhmällä ja ammattilehdillä tärkeä tehtävä pitää ennakkoraivaus esillä ja perustella se metsänmyyjille, ennen koneen menoa leimikolle.

Metsänhoito Metsänhoito

Keskustelut